keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Norja 2021, osa 4: Ne legendaarisimmat: Dalsnibba, Geiranger ja Trollstigen





Jos Norjassa on muutama paikka, joihin "kaikki" menevät, niin Lofoottien ja Nordkappin lisäksi Dalsnibba, Geiranger ja Trollstigen. Trollstigenin salaisuudet on paljastettu jo aiemmin tässä jutussa, joten nyt sitten vähän tarinaa Dalsnibbasta ja Geirangerista.

Kaikki julkaistut osat:

Dalsnibba

Dalsnibba on noin puolitoistakilometrinen vuori Møre og Romsdalin läänissä. Miksi se on suositumpi kuin moni korkeampi vuori Norjassa? Koska sen laelle voi ajaa ja sieltä on komeat maisemat. Tietysti Galdhøpiggenillä voi ajaa pariin kilometriin, mutta se ei ole sen vuoren huippu eikä näkymä ehkä ole ihan yhtä henkeä salpaava? Moni on Dalsnibballe ajanut ja moni tulee ajamaan, mutta oletteko miettineet, miksi sinne voi ajaa? Hyvä vastaus on, että siksi, koska sinne vie tie. Miksi sinne sitten menee tie? 

Tietenkin siksi, että Tiehallituksen veidirektør Hans Hagerup Krag jäi jumiin Dalsnibballe vuonna 1898. Hän halusi sillä hetkellä heti, nyt, välittömästi, oitis asiallisen tien Djupvatnetista Dalsnibballe. Herra johtaja tosin ei nyt heti paikalla tietään sinne saanut, mutta autojen ohittaessa hevoset kulkupelien suosiossa, alkoi Dalsnibba olla sellaisella etäisyydellä (21 km) Geirangerista, että tuoreemmat johtajat voisivat mielellään ajella autoillaan vuonolta huipulle. Tie rakennettiin 1937-39 eli se itse asiassa valmistui vuotta myöhemmin kuin edellisessä jutussa esitelty Gaularfjellet ja kahta vuotta myöhemmin kuin Trollstigenin nykyajan versio. Ilmeisesti oli opittu Gaularfjelletin tapauksesta, että kun huomiota ei tule kakkosena tai kolmosena tulleille, niin tien virallinen avaaminen sitten lykättiin kätevästi vuoteen 1948. Ja eikö siitä vaan tullutkin supersuosittu! Kuningas ei tänne joutanut, mutta liikenneministeri Nils Langhelle tuli avaamaan. Samalla Nisse juhlisti sitä, että Stella Polaris eli ensimmäinen laiva sitten toisen maailmansodan saapui Geirangeriin.

No oikeasti aika vain oli sellainen 30-luvulla, että tällaisia teitä isänmaan iloksi tehtiin. Vuonna 1937 palkattiin 50 miestä töihin, ja koska Trollstigen oli juuri valmistunut, moni sen tekijöistä tuli tekemään Nibbevegeniä. Päätettiin, että tie nousee alle 10 asteen kulmassa ylöspäin, täysmutkia tuli kymmenen ja leveydeksi 3,5 metriä, joka oli ihan hyvä leveys: tänä päivänä se on edelleen monien Norjan vuoristoteiden leveys - moni on paljon kapeampikin! Tiejohtajan tietä tietenkin alettiin käyttää heti sen valmistuttua, mutta vuoden 1939 jälkeen oli yhden toisen Johtajan takia jonkin aikaa sellaista touhua ja touhujen jälkiselvittelyjä Norjassakin, ettei paljon juhlallisesti availtu teitä. 

Tie oli alusta saakka maksullinen, jotta saatiin rakennuskustannukset (145 000 kruunua) katettua. Vuonna 1948 henkilöauton lippu maksoi neljä ja bussin kaksitoista kruunua. Tänä päivänä auton ajaminen ylös maksaa 250 kruunua ja bussin 2180 kruunua. Auton lipun hinta on on siis 63-kertaistunut ja bussin 182-kertaistunut. Nykybusseissahan menee enemmän väkeä kuin ennen eli siinä mielessä linjassa. Moottoripyöristä menee henkilöauton hinta. Ennen kouluttamaton tai vähän koulutettu perusduunari sai 1,50 kruunua tunnilta eli auton lipun hinta oli reilun kahden tunnin työ, nykypalkoilla ollaan aika samoissa. Asvaltointi vei kuitenkin aikansa, sillä viimeinen pätkä tietä saatiin asvaltoitua 2013. Tietä on myös ajan kuluessa vähän paranneltu ja levenneltykin. Samalla tavalla muuten Norjassa tehdään tiet yhä - uudet tiet ja tunnelit ovat maksullisia ainakin sen aikaa, että rakentaja on saanut kustannuksensa katettua. Kuten Norjan muutkin vuoristotiet, tämäkin on suljettu vähintään puolet vuodesta.

Mitä tästä kaikesta seurasi, paitsi että johtajat pääsivät autoillaan huipulle? Köyhällä kansalla ei tietenkään ollut varaa autojen pääsylippuihin, mutta ei se haitannut, kun ei heillä ollut autojakaan. Niin perusnorjalaiset varmastikin juoksivat Geirangerista sinne sen 21 kilometriä ja toiset takaisin, talvella menivät hiihtäen. Tuolla kätevällä maratonilla kunto hyvin nousi ja siksi tänä päivänäkin norjalaiset menestyvät hyvin urheilussa kovan kuntonsa takia. Tämä oli Hra Oma Ajan teoria, johon voi ehkä suhtautua vähän kriittisesti. 


Lähestytään Nibbevegeniä




Jalkojen alla muutama sata metriä tyhjää...









Geiranger 

Geirangerinkin nimi tulee muinaisnorjasta: geirr on keihäs ja angr on vuono. Keihäsvuono. Lukijat muistavat ehkä edellisestä jutusta, kuinka Førdekin tarkoitti vanhanorjaksi vuonoa, ja näin Førden eli Vuonon vuonoa kutsutaankin nykyään Vuonovuonoksi eli se on Førdefjorden. Geirangerin vuono on siis Keihäsvuonon vuono.

Geirangeriin tulee kaksi tietä: Geirangervegen etelästä ja Ørnevegen pohjoisesta. Geirangervegen ja Ørnevegen myös lähtevät Geirangerista, mutta eri suuntiin. Yllätyitkö? Geirangerissa on ennen kaikkea kaksi nähtävyyttä: Geirangervegen ja Ørnevegen. Geirangervegeniltä puolestaan lähtee sivutie nimeltään Nibbevegen, joka vie Dalsnibballe.

Dalsnibbasta puolestaan kerrottiin ylempänä tällä sivulla. Jos et huomannut, niin olet aika keskittymiskyvytön sielu tai teet jotain muuta keskittymistä vaativaa samalla kun luet. Kannattaa muistaa yhden nimismiehen eräälle nuorelle miehelle antama ohje. Nuoren miehen auto nimittäin kulki aika levottomasti tiellä, ja nimismiehen pysäyttäessä kävi ilmi, että nuoren miehen toinen käsi oli ratissa ja toinen seikkaili vieressä istuneen neidon vartalolla ja katse harhaili vuoroin tiessä ja vuoroin naisessa. Nimismies opetti, että "mitä ikinä teetkin, tee se kahdella kädellä - joko keskityt kahdella kädellä ajamiseen tai naiseesi, mutta et molempiin yhtä aikaa". Suosittelemmekin siis lukijaa keskittymään yhteen asiaan kerrallaan...  😃  

Tie Geirangeriin valmistui kokonaisuudessaan 1889. Sitä pitkin oli hevoskärrykuljetus Ottaan. Tälle reilut 150 kilometriä pitkälle matkalle tarvittiin matkan varrelle satakunta hevosta, joita aina vaihdettiin matkan edetessä. Puolet vuodesta kulkeminen ei tietenkään ollut mahdollista kuin suksilla. Miettikääpä, miksi norjalaiset yhä hiihtävät hyvin... se on niillä geeneissä. Vuorta vaivattomasti suksilla tasakäyntiä ylitettäessä mietitään, että mitä sille emännälle kaupasta pitikään tuoda sitten keväämmällä, kun takaisin ehtisi? 

Mutta arvatkaapa, mitä oli Geirangerin kylässä alunperin? Jos olette lukeneet edelliset osat, niin arvaatte heti: maatila. "Gjørvad i Gerang" on mainittu jo 1300-luvun asiakirjoissa. Gjørva sanana viittaa jonnekin 400-luvulle. Oliko se maatila ensimmäinen asutus? No ei. Asutusta on ollut jo kivikaudella. Miten silloin voitiin pärjätä noin kylmässä paikassa? No silloin oli paljon lämpimämpää kuin nykyään eli ilman polyuretaanieristeitä ja canadagoosetakkeja pärjättiin, jalopuiden varjossa oli mukava nakutella kivikautisia työkaluja. 

Nykyajan pandemioita on mielenkiintoista verrata mustaan surmaan - sen jäljiltä koko alueella oli hengissä enää viisi ihmistä, tarkemmin sanottuna Sunnmøressä. Kaikkialla muualla olivat kaikki kuolleet. 

Geirangerissa asuu vakituisesti 230 asukasta. Turisteja siellä käy vuosittain noin 700 000. Jos joku ei osaa arvata alueen pääelinkeinoa, niin suosittelemme taas keskittymään siihen keskittymiseen... Ensimmäiset turistit tulivat laivalla 1869 (muistutus keskittymishäiriöisille: Geirangeriin ei siis ollut tietä silloin). Geirangerissa käy monia turisteja kanta-asiakkaina. Esimerkiksi Saksan keisari Vilhelm II kävi Geirangerissa 1899 (mutta hän ei tullut vasta valmistunutta tietä vaan laivalla) ja heti perään uudelleen vuonna 1914. Seuraava Saksan hallinnollinen vierailu 1940-45 ei ollut yhtä pidetty vierailu kuin keisarin vierailut olivat olleet. 








Trollstigen
Vai pari kuvaa, koska Trollstigen on kuvattu ja esitelty jo aiemmin






Omaa aikaa veitsen terällä

Kuten edellisessä osassa kerrottiin, Førdessä aamulla Wolfgang ei siis käynnistynyt. Mittarivalot paloivat vain himmeinä, eikä starttimoottori edes naksahtanut. Viivin perässä apuun tullut satunnainen mekaanikko Vann pystyi toteamaan, ettei vika ollut akussa. Varmasti jotain hankalampaa. Vakuutusyhtiö oli jo lähettänyt hinausauton liikkeelle. Soitto BMW-legenda Reijo Myllymaalle Suomeen. Repa sanoi heti, että vika on virtalukossa, siitä ei mene sähkö läpi. Sen jälkeen avainta virtalukossa kyllin monta kertaa kääntäen yks kaks mittarivalot alkoivat palaa kirkkaina. Kone starttasi välittömästi ja kävi normaalisti. Hra Oma Aika haluaa jatkaa matkaa eikä lopettaa reissua. Vann lähti pois, hinausauto peruttiin. 


Liikkeelle sateessa kohti Dalsnibbaa, Geirangeria, Trollstigeniä ja lopulta Moldea. Mutta hetkinen, Hra Oma Aika ei seuraa? Takaisin hotellille. Pihalla on Hra Oma Aika ja Wolfgangin moottori ei käy. Hra OA kertoo, että kone sammui. Olisi ehkä ollut viisaampaa luovuttaa tässä vaiheessa, tilata uudelleen se hinausauto. Mutta ei. Virta-avaimen kääntely tuottaa lopulta kymmenien yritysten jälkeen tulosta, mittarivalot palavat taas kirkkaina ja kone käynnistyy ja Hra Oma Aika haluaa yhä jatkaa. Liikkeelle, ja konetta ei uskaltaisi sammuttaa. Mutta jossain vaiheessa matkaa bensiini käy vähiin, on pakko pysähtyä tankkaamaan. Tankin saa auki vain virta-avaimella. Käynnistyykö Wolfgang enää? Kymmenien yritysten jälkeen mittarivalot ovat taas kirkkaat ja kone starttaa. 

Jännitystä riitti koko päiväksi. Matkalla on serpentiinejä, vuonoja ja kaikkea kaunistaLopulta ollaan päivän ensimmäisessä kohteessa, ja Dalsnibba tarjoaa upeita maisemiaSe on huikea paikka, vaikka ihmisiä oli paljon - täällä oli turisteja, toisin kuin aiemmissa paikoissa tällä reissulla. Siellä tunsi itsensä pieneksi mahtavan luonnon edessä. Pieneksi tuntee ihminen itsensä myös moottoripyöräongelmien kanssa. Dalsnibballa Wolfgangin kone jätetään käyntiin, koska sinne ei voi jäädä. 

Seuraavana serpentiinien jälkeen on Geiranger. Se on todella niin kaunis kuin kuvissa. Geirangerin jälkeen ensimmäisellä lossilla kone käsketään sammuttaa, ja uudelleen käyntiin saaminen on hyvin vaikeaa. Matkalla kohti Trollstigeniä ajettiin serpentiinejä "ylimääräisilläkin" pikkuteillä - Viivi ja navigointi eivät aina mahdu samaan lauseeseen. "Kaikkien kavereita" oli niin paljon tiellä, että ne jo vähän pilasivat mutkateiden nautintoa. 

Trollstigenilläkään ei moottoria sammuteta pysähtymisen ajaksi. Trollstigen oli kiva nähdä taas, ja tänä toisena koronavuotena siellä oli enemmän väkeä kuin viime vuonna, ja mutkat mentiin jonossa madellen (paitsi Hra Oma Aika, joka paahtoi kaikista ohi). Tärkeintä tällä kertaa olikin ostaa viime vuonna unohtuneet peikot! Ulkomaalaisia rekisterikilpiä näki paljon ja ensimmäisen kerran viikkoon oli suomalaisiakin kilpiä.

Viimeisellä lossilla juuri ennen Moldea Hra Oma Aikaa käskettiin taas sammuttamaan moottori lauttamatkan ajaksi, mutta henkilökunta näki silmistä ja kuuli lyhyestä yksisanaisesta kielteisestä vastauksesta, että nyt konetta ei sammuteta, ja henkilökunta poistuu kalpein kasvoin kauemmaksi Hra Oma Ajasta. Nyt ei silmistä tainnut näkyä pyhyyttä kuten aiemmin Keski-Aasiassa, Turkissa ja viimeksi Mo I Ranassa. Nyt silmissä taisi näkyä helvetin tulet! 

Hotellin tallissa Wolfgang sammutetaan. Sen jälkeen se ei enää käynnisty. Seuraaana aamuna mittarivalot ovat entistäkin himmeämmät eikä kymmenienkään yrityten jälkeen saada konetta käyntiin. Nyt ollaan pulassa. Wolfgang ei liiku ollenkaan ja Hra Oma Ajan liikkuminen käy hitaaksi ja voimattomaksi - sydän ei kestä jännitystä eikä stressiä. Nytkö matka sitten päättyy? Seuraavassa osassa Moldessa ollaan perusasioiden äärellä.


________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )




7 kommenttia:

  1. No on upeaa! Viivi nautiskelee!

    VastaaPoista
  2. Kyllä teillä on ollut jännityksen täyteinen matka, ei ihme jos Hra Oman Ajan sydän on joutunut koville, toivottavasti asiat kuitenkin päättyvät parhain päin ja molemmat pääsette takaisin Suomeen "omin jaloin". Kiitokset taas Viivin upeista kuvista!

    VastaaPoista
  3. On kyllä upeita paikkoja! Huipulle pitäisi päästä! Viivi pääsi myös huipulle monta kertaa? ;)

    VastaaPoista
  4. Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt tätä kommenttien alhaista määrää näihin juttuihin ja kuviin mitä Viivi ja Hra Oma Aika meidän seuraajien iloksi tänne julkaisevat. En tiedä onko Suomalaisille niin vaikeaa antaa kiitosta heille joille se kuuluu. Koska tästä blogista huomaa, että sitä ei ole tehty hutiloiden vaan siihen on uhrattu aikaa ja vaivaa, että siitä on saatu myös meitä seuraajia kiinnostava. Kuitenkin sivulatauksista päätellen meitä seuraajia ei ole ihan vähää määrää, niin luulisi useamman antavan jotain kommenttia. Varmaan tekijöillekkin olisi mukavampaa jos tietävät mitä mieltä ihmiset ovat tästä blogista. Ei mulla muuta, Suuret Kiitokset Teille molemmille tästä blogista.

    VastaaPoista
  5. Tuleeko jo uuteen vuoteen mennessä täyteen huimat 7 miljoonaa kävijä? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, joko taas tulossa "miljoonajuhlat"?!

      Poista
  6. Joudutte kyllä itseänne "syyttämään", että miljoonajuhlien tahti vain kiihtyy.Yhä useampi ja useampi löytää tämän blogin ja jää siihen koukkuun.

    VastaaPoista