tiistai 8. helmikuuta 2022

Norja 2021, osa 12: Max Høyde, poliisit ja muut Tromssan kovat miehet



Edellisjutun Trondenesista on luonnollista siirtyä Tromssaan, tähän "Pohjolan Pariisina" tunnettuun kaupunkiin. Kuten edellisessä osassa kerrottiin, Trondenesista viimeinen sammutti lyhdyt ja takana oli loistava tulevaisuus, kun kaikki siirtyi pois. Esimerkiksi koska Trondenesissa ei ollut enää lapsia harjoituskappaleiksi, vuonna 1848 Tromssaan siirtyi 1826 perustettu Tromsø Seminar eli opettajainkoulutuslaitos (peräti yhdeksän opiskelijaa). Sittemmin se laajeni Tromssan korkeakouluksi (aika paljon enemmän opiskelijoita). 

Aiemmin jo kerrottiin, kuinka Tromssa oli "viimeinen kirkko pohjoisessa", mikä tarkkaan ottaen tarkoitti "Norjan veroalueen pohjoinen raja". Pohjoisesta änkesivät Novgorodin verottajat, joita iloisesti tervehdittiin ampumalla heitä linnoituksen tykeillä, ja vähitellen saatiin norjalaisia kirkkoja hiljalleen pohjoisemmas ja pohjoisemmas, kunnes (verotus-)raja oli Grense Jakobselvillä - ja siellä se on vieläkin. 

Tromssahan on entinen Norjan pääkaupunki. Tarkemmin sanottuna se oli pääkaupunki kolmen viikon ajan, kun Oslo tuli täyteen saksalaisia vieraita huhtikuussa 1940. Vieraat viihtyivät Norjassa niin hyvin, että he tulivat sankoin joukoin kesäkuussa jo Tromssaankin, joten kohteliaina kuninkaalliset ja maan hallitus antoivat tilaa ja häipyivät Lontooseen. Kärsimystä Lontoossa hieman helpotti, että sinne oli edeltä lähetetty 20 tonnia kultaa juoksevien kulujen kattamiseen.

Saksalaiset puolestaan paikkasivat tätä väestökatoa perustamalla Tromssaan kolme vankileiriä poliittisille vangeille sekä Norjan ja Venäjän sotilaille. 

Brittiläisen risteilijän vietyä kuninkaalliset ja muut pois, toivat saksalaiset tilalle Tirpitzin eli maailman mahtavimman, ylivoimaisimman ja pelottavimman sotalaivan. Se oli niin mahtava, ylivoimainen ja pelottava, että saksalaiset eivät uskaltaneet riskeerata sitä ja laittaa sitä taisteluihin. Niinpä se oli piilossa Norjan vuonoissa, kunnes liittoutuneet sen upottivat Tromssan edustalle. 

Mutta Tromssassa ovat esillä enemmän norjalaiset miehet. Kaikin puolin kovia miehiä... ennen Nansen ja Amundsen, nykymiehistä poliisit ja tietenkin Max Høyde!

Ennenkuin keskitytään koviin miehiin ja miesten koviin juttuihin, katsellaan maisemia.

Kaikki julkaistut osat:

Tromssaan

Harstadista on kiva reitti Tromssaa kohti, jos lähtee lautalla vuonon yli. Silloin ei joudu E10-E6-E8 -reitille. Tosin jotkut pikkutiet ovat huonossa kunnossa. 

Kartan reittiä pitkin Tromssaan tullaan sisälle "takaa", ja monen mielestä takaa onkin hyvä tulla sisälle - myös Tromssaan. Lentokentän jälkeen tie menee tunneleihin, ja jos tietää ne, päätyy keskustaan juuri sinne minne haluaa. Jos ei tunne niitä, päätyy jonnekin, mutta ei se haittaa. Ei saarella voi eksyä kauhean kauas...

Harstadista lähdössä... uskokaa tai älkää, mutta tuossa on autolautta ihan lähellä jo laituria! Koko matka tällaisessa sumussa, mutta niin vaan osui oikeaan laituriin toisessakin päässä!


Alkumatkassa lievässä sumussa tiellä 848


Sumu muuttui hyvin paikalliseksi...


...ja sitten se katosi kokonaan! 



Tromssan "takapuolen" silta on ihan samanlainen kuin "etupuolenkin".


Toinen liikenneympyrä matkalla kaupungin alla - siellä on myös liikennettä...


...toisin kuin keskustan kaduilla. Siellä on tilaa (kuvan autot olivat parkissa).



Tromssa ylhäältä... 


Tromssa eli Tromsø on saarella nimeltä Tromsøya - olisitteko arvanneet? Saaren ympärillä puolestaan on vuoria, mikä sekään ei keskimääräistä kastematoa älykkäämpää matkailijaa yllätä. Mantereen puolella lähin vuori on Tromsdalstinden. Sinne on suhteellisen helppo kiivetä polkua pitkin, mutta jos itse tai seurassasi on henkilö, jonka fyysinen suorituskyky on heikko tai olet vain yksinkertaisesti laiska, niin sinne pääsee myös köysirataa gondolihissillä. Siksipä jotkut turistit arvelevat kylttien takia vuoren nimen olevan Fjellheisen, mutta ei - se tarkoittaa vuorihissiä. 

Ylhäällä on kahvila ja laaja ylänkö, jossa voi polkua pitkin kävellä ympäriinsä tai vaikka lähimmälle huipulle. Tosin ne ovat aina kauempana kuin miltä näyttävät. Kauempana olevat korkeammat huiput vaativat jo vähän enemmän, sillä ne ovat vielä kauempana kuin lähin huippu - yllätyitkö? Sen lisäksi ne ovat monin paikoin jyrkempiä. Mutta ylängölläkin kirkkaiden vuoristolampien äärellä on upeaa, jollei halua tai pysty menemään pidemmälle. Ennen kaikkea sieltä näkee kuitenkin koko Tromssan ja paljon enemmänkin kerralla. Sieltä näkee myös paikan, johon Tirpitz upotettiin, tosin se ei näy mitenkään. 😉

Ylhäältä näkyy myös, mihin Suomen tylsin tie eli E8 päättyy. Tai näkee vain osittain, koska se kulkee osittain tunnelissa - meren alla ja kaupungin alla. Tromssassahan kaikki isompi liikenne kulkee tunneleissa, ja näin kaupungilla on hiljaista kulkea millä kulkupelillä tahansa tai vaikka kävellen. Tromssa on kooltaan 1/10 Helsingistä tai 1/20 pääkaupunkiseudusta, mutta Helsinkiinhän ei saatu edes sitä yhtä keskustatunnelia. Sen avulla kaupungilla olisi ollut parempi vaikka pyöräillä, mutta koska se olisi samalla edistänyt autoliikenteen sujuvuutta, niin eipä se ideologisesti tietenkään käynyt - eikä kustannustenkaan takia. Kuten täällä aiemminkin on kerrottu, sen arvioitiin maksavan 1400 miljoonaa per kymmenen kilometriä. Norjassa tehtiin 100 miljoonalla 25 kilometriä...


Tromssan päätunnelit menevät suunnilleen näin





"Takakautta" Tromssaan tullaan tietä 862, joka painuu lentokentän jälkeen maan alle - vastaan tulee liikenneympyröitä ja muuta kivaa, ja jos oikeat reitit tietää, tulee ulos kaupungissa juuri oikealle alueelle.


Vuoripuron vesi maistuu... ei millekään. Se on niin puhdasta, kirkasta ja kylmää






...ja alhaalta

Alhaalla on vaikka mitä, ja sitä on esitelty aiemmin muun muassa tässä jutussa, mutta siellä on noiden aiemmin esiteltyjen paikkojen lisäksi myös muun muassa moderni Jäämeren katedraali, joka on ulkoa hienompi kuin sisältä. Sisäpuolella rohkeus on hiukan loppunut ja se on vähän tavanomaisempi rakennus. Kirkkona se on kyllä tietysti sisältäkin erilainen kuin vaikkapa keskiaikaiset kirkot...

Sitten voi mainita Tromssan Skansen-linnoituksen eli sen, jonka avulla Novgorodin veronkerääjät pidettiin loitolla. Linnoituksen koko ei ehkä häikäise, mutta ajoi asiansa. Linnoituksen läheltä löytyy Polarmuseet, jossa kerrotaan pohjoisen karusta historiasta ja kovista miehistä karun historian takana. 1800-luvun tutkimusmatkat, valaiden, hylkeiden ja jääkarhujen metsästys ovat keskeisessä roolissa. Ylimetsästys romahdutti monen riistaeläimen kannan. Kovaa aikaa 1800-luku olikin, sillä se oli kylmintä aikaa jääkauden jälkeen. Lämpötilat alueella olivat laskeneet tuhansia vuosia, kunnes nyt ovat viimeiset 150 vuotta nousseet, vaikka ei lämpö siellä vieläkään ole sitä mitä se oli vaikkapa tuhat vuotta sitten, saati aiemmin kivikaudella. 

Niin ja ne nykyajan kovat miehet? Norjan poliisit, vaikka eivät kanna yleensä edes asetta, ovat kovia muuten. Heillä on kanttia olla ja tehdä kaikenlaista - esimerkiksi mennä fillareilla nuorison kanssa tekemään hyppyjä ja muita temppuja. Näin heillä on hyvinä aikoina luodut hyvät suhteet nuorisoon ja huonoina hetkinä nuorison on helppo lähestyä tuttuja poliiseja ja poliisien nuoria.

Niin ja se nykyajan kovin Mies? Hän on varmasti Max Høyde, josta kertovia kylttejä oli siellä täällä. Nimestä päätellen hän on varmaan joku dekkari, yksinäinen sankari-hyvis, joka päivisin jyrää pahikset ja ottaa öiksi upeimmat naiset. Yleensä niissä kylteissä ei sanottu kuin hänen pituutensa eli että hän on 210-senttinen jättiläinen. 



Varokaa konnat! Max Høyde 2,1 metriä. On se iso mies! 😉

Ishavskatedralen - Jäämeren katedraali


Skansen-linnoitus




Bårstua eli porstua...  Vähemmän moderni sähkokeskus


Valaita tapetaan aika julmilla vehkeillä...


Polarmuseet



Taitava karhu?



Etelä-Suomi





Nuori, taitava katusoittaja! Soitti Beatlesiakin...

Poliisit osasivat ottaa hallintaansa nuorison tekemällä samat temput!


Magic Ice Barissa kaikki on tehty jäästä, mutta asiakkailla on hyvin lämmin tunnelma!





Omaa aikaa Tromssassa


Taas Tromssaan! Matkalla Tromssaan kokeiltiin vähän uusia pikkuteitä, mutta osa oli ihan surkeassa kunnossa. Tromssassa sen sijaan oli aina yhtä hauskaa mennä ajelemaan tunneleihin - ne muodostavat oman liikenneverkon, niissä on risteyksiä. liikenneympyröitä ja hauskinta turistin kannalta on, että koko tunnelisto on yksi tie eli Fv862. Hra Oma Aika aikoinaan sanoi, että seuraa vain tietä 862 ja päästään oikeaan paikkaan. Sitten tunnelissa saavuin liikenneympyräänjossa kylttien mukaan on 862 vasemmalle, 862 oikealle, 862 eteenpäin ja 862 taaksepäin. Pientä kiusaa... 

Missä oli Max Høyde, hän olisi määrännyt eikä kiusannut! 
😉 Vaikka Max Høyde ei tullut ja ottanut, niin pääsin sentään kahden poliisin väliin likistelemään! Norjan poliisit ovat ihan parhaita, hauskoja seuramiehiä. Mukava oli viettää Tromssassa muutamia päiviä.

Magic Ice Bar ei pettänyt tälläkään kertaa. Ice Bar on henkilökuntineen ihan huippusieltä saa aina sitä mitä haluaa...

Eräs taksikuski kertoi suomalaisista, kuinka Tromssassa on suomalaisia ja kuinka norjan ja suomen kielissä on paljon samaa, ja kansoilla on yhteistä historiaa ja perintöä. 

Heinäkuu oli ollut pohjoisessa tavallista huonompi. Kuten aiemmissa jutuissa kerrottu, pohjoiseen edettiin saderintaman takana, jotta saimme nauttia auringosta ja lämmöstä. Eräs taksikuski kertoi, että Tromssassa lunta oli satanut viimeksi kymmenen päivää aiemmin ja elettiin sentään heinäkuun loppua. 

Me nautimme kuitenkin Tromssassa upeissa keleissä viimeiseen hetkeen asti. Vielä pohjoisempana satoi koko ajan eli sinne ei viitsinyt mennä. Lopulta tuli päivä, jolloin ennusteen mukaan iltapäivällä uusi sadealue saavuttaisi Tromssankin ja vielä pohjoisempana sataisi yhä ainakin viikon. Haikeaa oli aamulla lähteä, mutta seuraavassa osassa aurinko kuitenkin saattelee hurjien tarinoiden äärelle Suomen puolelle, Ruotsin puolelle ja Ahvenanmaallekin - reissu ei vielä pääty! 


Todiste, että Hra Oma Aikakin oli vuorella. Yhtään lähemmäs reunaa hän ei uskalla eikä saa mennä, koska hänellä ei saa olla mitään jännitystä eikä kiihdyttävää. 


Max Høydeä ei näkynyt, mutta poliisit osasivat nuorison lisäksi ottaa hallintaansa aikuisen naisenkin...


"Kuin kaksi marjaa" rouvat penkillä.... 


Tuopistakin tietää, missä ollaan. Fish&Chips norjalaisittain

___________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


14 kommenttia:

  1. Hyvää tarinaa ja mahtavat kuvat��

    VastaaPoista
  2. On taas hyvää kerrontaa ja kuvat, kiitos.

    VastaaPoista
  3. Kesti vähän aikaa tajuta kuka on Max Høyde, mutta sitten repesin... Hyvä juttu ja upeat kuvat! Viiville erikseen 10+ !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, vasta kuvasta tajusin! Hyvä juttu.
      Voi juma millainen nainen Viivi on!

      Poista
  4. Hienoa tarinaa taas kerran ja Viivi on tosi upea nainen

    VastaaPoista
  5. Taas oli ihan huippu juttu kirjoitettu. Viivi taitaa olla varsinainen "Sana Seppo", meni meinaan sen verran huumorin puolelle koko kirjoitus. Ja sitten tuo viimeinen piilokuva: Ihan täydellinen, vihdoinkin Viivi uhkeudessaan ilman mitään sensurointi lätkiä. Upea kuva upeasta Viivistä, toivottavasti vastaavia tulee vielä myöhemminkin, ettei upeaa vartaloa peitellä turhan takia. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tekstit kuvat tehdään yhdessä ja kuvat ovat molempien. Teksteissä "historiapuoli" on Hra Oma Ajan ja "fiilispuoli" minun :)

      Poista
  6. Mielenkiintoista tietoa Tromssasta, nimimerkillä kerran sinne eksyneenä matkailuautolla ja tuli kyllä tunne että pian pous, autoa ei pystynyt pysäköimään mihinkään järjelliseen paikkaan....vois kyllä käydä uudestaan (pienemmällä autolla & invaluvalla, jos vaikka niitä järjellisiä parkkiksia löytyisi)

    VastaaPoista
  7. Kahdesta unelmoin: tuollaisesta reissusta ja Viivistä. Fysiikka riittäis molempiin... ;)

    VastaaPoista
  8. Kyllä on taas upeat maisemat ja jutut. Niin ja maisemat. ;)

    VastaaPoista
  9. Paljon hyviä kuvi Norjasta,Upea kuva upeasta Viivistä

    VastaaPoista
  10. Nyt tämä on täydellinen blogi, jutut parempia, niitä jaksaa lukea ihan mielikseen ja kiinnostua paikoista, kuvat upeista paikoista ja etenkin kuvat Viivistä täydellisiä, paljon parempia näin

    VastaaPoista
  11. Meillä on yhteisiä tuttuja, minä tutustuin Min Høydeeen. Upea nainen hänkin, mutta ei Viivin veroinen.

    VastaaPoista
  12. Hienoa tarinaa jälleen! Hauskaa historiatieto aina tarjolla. Hienoja kuvia ja maisemia!

    VastaaPoista