sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Norja 2022, osa 3: Maailmanlopusta tuhansia vuosia taaksepäin

Tässä osassa ajetaan Gamvikista etelään. Eikä edes mennä etelään, mennään vain hieman vähemmän pohjoiseen... Itse asiassa mihinkään muuhun suuntaan ei edes pääse, mikä helpottaa reittivalintaa. Maailmanlopuista on yleensäkin vähän hankalaa mennä mihinkään. Tässä tapauksessa sentään voidaan mennä taaksepäin, ja taaksepäin mennäänkin ajassa tuhansia vuosia, että voitaisiin palata nykypäivään.

Sen sijaan, että tähän yksinkertaisesti laitettaisiin vain reitti ja muutama kuva, niin... kerrotaan ensin kaikkea, mitä lukija ei tiennyt kaipaavansa.

Kaikki julkaistut osat:

Jos Gamvik on maailmanloppu, niin ainakin siellä on oltu kauan. Jääkauden loppuajoista alkaen nimittäin. Jään sulaessa Skandinavian päältä, sen reuna-alueille alkoi vaeltaa ihmisiä, joista muodostuivat hiljalleen saamelaiset. Suomalaisten kannalta on tietenkin vahingoniloista, että jää suli viimeiseksi Ruotsin yltä. Nyt onkin näin 10 000 vuotta myöhemmin aika seurata innokkaana jään sulamista - sehän on lähes yhtä kiinnostava harrastus kuin seurata maalin kuivumista. Matka etenee kohti viimeistä sulamispaikkaa, mutta tässä jaksossa edetään vasta Kaarasjoelle ja saamelaisten historiaan, joka on muuten koko pohjoisen varhaishistoria. Tarinat saattavat olla jopa totta, mutta kevyellä otteella... Tarjolla on kuitenkin myös vinkkejä nykypäivään.

Pohjoiseen eli Ruijaan tultiin kahdesta suunnasta, ensin "Valkoisen meren" ja Kuolan niemimaan kautta, sitten etelästä pitkin Norjan rannikkoa. Jos olet ajanut molemmissa suunnissa, ymmärrät kyllä hyvin, miksi Kuolan suunnasta tultiin nopeammin. Norjan rannikkoa edetessä sai kuola valua suusta, mutta silti matka on edennyt hitaasti. Tästä tuleekin kaikille tuttu sanonta "parempi Kuola maassa kuin kuola poskella". Jos kuolaa sen sijaan on nivusissa, matka ei hetkeen etene syistä, joista tässä yhteydessä ei puhuta. 

Itse asiassa Kuolasta tulleet olivat perillä ennenkuin eteläisestä Ruotsista pääsi edes sinne Norjan rannikolle kuolaamaan pohjoiseen. Näiden porukoiden yhtyessä muodostuivat saamelaiset, joista osa lähti hetimiten takaisin Norjan rannikkoa, kun pohjoinen tuli jo nähtyä. Normituristeja siis - täysiä pohjoiseen ja sitten täysiä takaisin. Tosin sen aikainen täysi vauhti tarkoitti kohtuullista tuhannen vuoden siirtymää. Heillä kun ei ollut moottoripyöriä, ja teitä ja tunneleitakin olisi pitänyt odottaa sellaiset 11 000 vuotta. Lopun jään yhä sulaessa saamelaiset levittäytyivät Ruijasta etelään. Nykyisen Suomenkin alueella saamelaisia on ollut ihan etelässäkin Nauvoa myöten. Maanviljelysporukan levittäytyminen hiljalleen näille selkosille ajoi liikkuvan elämäntavan saamelaiset hiljalleen takaisin kohti pohjoista. Viimeinen niittihän tunnetusti oli, kun savolaisia alkoi muuttaa Kainuuseenkin. Pakko oli häipyä.

Meren ääressä olleita saamelaisia on tavattu kutsua merisaamelaisiksi. Tämä johtuu lähinnä kahdesta asiasta. Ensinnäkin he olivat meren äärellä ja toiseksi he olivat saamelaisia. Tällä hetkellä lukijalla lyö päässä tyhjää tämän uskomattoman paljastuksen takia. 

Se yhteiskunta oli muuta kuin lukija kuvittelee, ja itse asiassa valtaosa lukijoista ei edes kuvittele mitään, vaan ihmettelee lähinnä, että mihin tämä tarina johtaa. No johtaa esimerkiksi siihen, että paikallaan pysyvämpi asuminen tuli muotiin vasta 4000 - 8000 vuotta sitten, siihen asti oltiin karavaanareita eli siirreltiin kodat sinne missä siihen vuodenaikaan oli parempi. Miksi jäätiin paikoilleen? Se johtui tietenkin siitä, että naiset fiksuina ymmärsivät, että kotona lämpimässä on mukavampi kuin olla ulkona tuulessa ja tuiskussa. Ennen nimittäin sekä miehet että naiset metsästivät. 

Eikä siinä kaikki, että naisetkin metsästivät - moni jumalakin oli nainen. Kaiken luonut ylijumala oli Rađđi eli Suurjunkkari (ja huomaa, siinä sanan keskellä oli J, ei R...), mutta hänen allaan oli muun muassa auringon jumalatar Bieive. Sitten oli Matteráhká, joka oli kaiketi vähän iloluonteinen, sillä hänelle uhrattiin mm. viinaa. Hänellä oli kolme tytärtä eli Sáráhkká (jolle kelpasivat vain naaraspuoliset), Uksáhkká ja Juksáhkká - nämä kaksi jälkimmäistä ehkä tykkäsivät sitten miehistä, koska heillä oli rooli raskaaksi tulemisessa. Manalassa eli  Jábmeáimossa asusti Jabmáhkká, eli hän oli varmaankin anoppien tai ex-puolisoiden jumala...?

Maan alla oli myös onnellinen ja rikas Saivo-kansa, jotka olivat kuin enkeleitä. Siinä mielessä ne olivat kätevämpiä kuin kristinuskon enkelit, että niitä saattoi omistaa, myydä ja lahjoittaa. Varsin kätevää!

Norjalaisia Ruijaan tuli vasta 1200-luvulla, kun aiemmin kerrottua Norjan ja Novgorodin välistä verotusrajaa siirrettiin vähitellen pohjoisemmas - veroneuvotteluja viikinkien ja novgorodilaisten kanssa käytiin miekoin satoja vuosia. Tarkemmin sanottuna verotusraja siirtyi keskimäärin kilometrin vuodessa eli Tromssasta Gamvikiin meni noin 400 vuotta. Syy hitauteen oli varmasti heilläkin se, ettei heilläkään ollut moottoripyöriä. 

Ja siitä viimein päästiin asiaan. Nyt edetään siis Moottoripyörällä Mehamnista Kaarasjoelle, jossa on tasokas  saamelaismuseo Sami Museum ja saamenpuisto Sápmi Park, jossa on kaikkea saamelaisuuteen liittyvää, muun muassa elämyksellinen Stálubákti. Koska lukijalla ei ole hajuakaan, mikä se on, niin mene katsomaan. On vaikuttava. No, hyvä on, älkää kiukutelko, näytetään nyt sitten vähän kuvia sieltäkin.


Merisaamelaisten museo on Varanginvuonon pohjukassa Varangerbotnissa





Koska viimeksi pelasitkaan sáhkkua?


Poroja Gamvikissa




Adamsfjordfossen


VIDEO!



Tottakai luotamme kaikkiin norjalaisiin siltoihin, miksi emme luottaisi?


Kaarasjoella saamelaisaiheista taidetta ja leivoksia


Vielä oli kuuma keli, piti saada jotain vilvoittavaa

 
Saako olla pieni turvekota, iso kota vai aittamökki?


Saamenpuisto eli Sápmi Park Kaarasjoella

Kauppoja ja museo audiovisuaalisine elämyksineen!


Korutkin saamelais- ja pohjoisaiheisia



Norja-huppari oli ihana, mutta laukkuihin ei mahtunut enää mitään. Niinpä superihana Varpu postitti sen kotiin! 


Nuoretkin osaavat olla ylpeitä saamelaiskulttuuristaan, ja tehdä itse vaatteita ja koruja! Hän oli paitsi töissä kahvilassa, niin myös oppaana museossa


Lopussa mahtava audiovisuaalinen elämys


VIDEO!



Storgammen eli Gammen. Sinne on mentävä joka kerran syömään!




Omaa aikaa saamelaisten maassa


Norja 2022 reitti ISONA tästä linkistä!

Kuten edellisessä jutussa kerrottiin, on Gamvikiin menevä tie töyssyinen noin 16 kilometrin matkalta Ifjordin päässä. Paluu ajettiin kuitenkin aika reipasta kyytiä. Kaarasjoella olivat hra Oma Ajan lahkeet ja moottorin etuosa ihan likaisina öljystä - oli kuulemma töyssyissä pettänyt etustefa ja putkista öljyt pumppautuneet ulos. Ei kuulemma ollut enää etuvaimennusta eikä etujarrukaan pitänyt sen öljyn takia. Ei kuulemma haitannut ajamista eikä reissua tarvitse sen takia keskeyttää.... Hän puhdisti jarruja puhdistusspraylla ja matka jatkui. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että seuraavat 14 000 kilometriä eli 14 miljoonaa ilometriä etupää oli ollut löysä eivätkä jarrut pitäneet... mutta ei vaan lopettanut ajamista. 

Sateen uhka oli jälleen päällä, mutta saimme ajaa hienossa kelissä. Hra Oma aika oli ennustanut säät oikein koko reissun ajan - hän väittää tietävänsä sään pilvien muodosta, lintujen lennosta ja kärpästen liikkeistä. Oikeasti hän lukee sään Norjan sääpalvelusta, joka on paljon useammin oikeassa kuin suomalaiset, mutta selittäköön mitä selittää...

Sápmi Parkissa katsoimme vaikuttavan multimediateoksen, jossa vaikuttava esitys on katsojan edessä, mutta kohoaa yläpuolelle asti. Sieltä tuli ostettua myös Norja-huppari, joka ei mahtunut enää täysiin laukkuihin. Niinpä se lähetettiin sieltä postitse kotiin! Siitä vielä kiitokset. 

Lisäksi tietenkin Gammen. Siellä kannattaa ehdottomasti syödä, valtavassa maanalaisessa kodassa. 


Kesä ja mekko!

Tervetuloa matalaan majaani! 


Norja-huppari tuli kotiin postitse!

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


9 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Miten voi historiasta saada noin kiinnostavaa?

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia Viivistä ja kyllä tarinakin oli mukavaa luettavaa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikista kehuista, ihan tässä punastuu, niin että mitä jos kommenteissakin keskityttäisiin vähän enemmän blogin varsinaiseen asiaan enemmän kuin mausteisiin... Kun reissussa tulee sellaisia kuvia kuin tulee, sellaisista paikoista kuin missä ollaan, mukana on sellaisia vaatteita kuin on, säät ja paikat ovat sellaisia kuin ovat, puhumattakaan jutuista... 😃 Tämä blogi on kumminkin ihan vapaa-ajan harrastus, tavoitteena positiivisessa hengessä antaa reissuvinkkejä ja kertoa tapahtumista ja sellaista. Tilastojen mukaan niitä eniten luetaankin ja niiden alle tulee eniten FB-tykkäyksiä. Sitten sellaisia mausteita päälle, joita kulloinkin on 🙂 Kiitos kaikille lukijoille!

    VastaaPoista
  4. maisemakuvaukset ovat mahtavia. ne saavat pannupäänkin menojalan vispaamaan. olen jossain määrin muista kuvista eri mieltä. vapaus on tehdä juuri niinkuin Viivi haluat, mutta ehdotuksia ei tule lytätä tai niistä pahastua. tässä blogissa motoristin maailman kauneus on tuotu hyvin ellei parhaiten esiin. naiskauneuskin myös, mutta vaativampiikin pyyntöihin voi suhtautua loukkaantumatta. sinä olet kauniimpi kuin 99% naisista ja tuot sen upeasti esiin. ole silti loukkaantumatta. silmänilo on upea asia!

    VastaaPoista
  5. En tietenkään loukkaannu, paljonhan toiveita on toteutettukin 🙂 ...mutta kun reissu on jo tehty, ei voi enää siinä toteuttaa toiveita... niitä voi toteuttaa sitten taas myöhemmissä reissuissa! 🙂

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa tarinaa jälleen ja hauskaa historian opetusta 😃
    Kauniita kuvia Norjasta ja varsinkin Viivistä!

    VastaaPoista
  7. Saako sinun kanssa Viivi viettää yön ,😘

    VastaaPoista
  8. Love to read the travelogues...the pictures of Vivi are of course also always appreciated, but the combination is what keeps me coming back over and over. Thanks for sharing.

    VastaaPoista
  9. Hyvin tutun näköisiä maisemia, harva se kesä liikuttu tuolla, todella mielenkintoinen tie Lakselvistä Adamsfjordin kautta TanaBruhun, viimeksi kun ajoin osittain kunnostettu, mutta päällyste koko matkan.
    Erinomainen FB-ryhmä Lapin & Pohjois-Ruotsin ja Norjan seikkailijoille on Matkalla Lapissa ja Saamen maalla, suosittelen lämpimästi tutustumaan

    VastaaPoista