lauantai 30. toukokuuta 2020

Sata ja yksi huoltoa Prätkäpajassa


- Hetken mietittyäni tajusin, etten pidä mistään muusta kuin moottoripyöristä, kertoo Prätkäpajan omistaja Leq mietteistään vuosituhannen vaihteessa. Niinpä hän luopui menestykekkäästi palkkatyöstä ja perusti Prätkäpajan.

Prätkähuoltoihin saattoi Prätkäpajan perustamisen aikoihin olla viikkojen jonoja ja Suomen lyhyestä ajokaudesta se on paljon. Prätkäpajan tavoitteena oli heti alusta alkaen, että huoltoon pääsee yleensä aina nopeasti. Siksi siellä on useita ammattitaitoisia asentajia ja tarvittaessa illat ja viikonloputkin tehdään töitä. Talvella sitten keskitytäänkin talvisäilytyksessä olevien pyörien huoltoihin, ja kun niitä on lähemmäs 300, niin tekemistä niissäkin riittää.

Prätkäpaja on erikoistunut tekemään huoltojen ja korjausten ohella muutos- ja rakennusprojekteja. Prätkämessuilla on usein useampikin pajalla tehty erikoispyörä. Turboja ja tekniikan virityksiä, ja toisaalta customeita ja kai mitä vain. Kaikkia moottoroituja kaksipyöräisiä tehdään, jos ne ovat jotain tunnettua merkkiä. Kiinalaiset "merkittömät" jätetään mieluummin korjaamatta, sillä niiden kanssa usein on erilaisia ongelmia itse tuotteessa ja osien saatavuudessa.

Leq itse ajaa enää melko vähän prätkällä. – Jos haluaa harrastaa moottoripyöriä, ei ehkä kannata lähteä tälle alalle töihin. Olen aamusta iltaan tekemisissä prätkien kanssa joten vapaa-ajalla valitsen usein mieluummin auton, Leq kertoo. Tai lentokoneen, onhan vieressä Helsingin ainoa lentokenttä eli Malmi ja taskussa on lentolupakirja. Prätkissäkin silti löytyy, ja rakkain pyörämalli kaikista taitaa olla Katana.


Prätkämessuilla on usein Prätkäpajan rakentamia pyöriä




Vanhempaakin kalustoa laitetaan - tästäkin pyörästä on irti jotain olennaista... 


Pyörät vaikka haetaan huoltoon - tämäkin palvelu on myös omakohtaisesti testattu, 
kun pyörä ei käynnistynyt 


 Yllä ja alla Prätkäpajan työntekijöiden omaa kalustoa 
- todella hienot musta-kultainen Suzuki ja punainen H-D



Omaa aikaa Prätkäpajassa

Miksi juttu Prätkäpajasta? Onko tämä maksettu juttu? Ei. Tämän blogin pyörät on huollettu kaikkein useimmin Prätkäpajassa. Itse asiassa Prätkäpajassa olemme tehneet tähän mennessä 108 maksullista käyntiä - määräaikaishuoltoja, renkaita ja muuta on mennyt, kun kaudessa pyöriin tulee kymmeniä tuhansia kilometrejä eli miljoonia ilometrejä.

Muitakin kuin maksullisia käyntejä riittää. Etenkin Hra Oma Aika käy siellä niin usein, että kerrankin kun Viivin piti löytää hänet, helpointa oli soittaa Prätkäpajaan ja kysyä, onko näkynyt. Ei ollut sinä päivänä, ja olivat jo vähän huolissaan. Seuraavana päivänä tulikin kuva ja viesti kännykkään, että "Nyt se on täällä, tuletko hakemaan?".

Kaikki alkoi siitä, kun Hra Oma Ajalta kiellettiin kaiken fyysisen rasituksen lisäksi kaikki henkinen rasitus, ja hän koki pienetkin huoltotoimet stressaavina. Prätkäpajan nettisivuilla luki mottona "Me ymmärrämme moottoripyöriä ja niiden omistajia". Niin myös oli, ja tässä tapauksessa sitä omistajaa etenkin piti ymmärtää. Hra Oma Aikaakaan ei koskaan ole katsottu pitkään, vaikka huolet ovat välillä vähän vainoharhaisia - jopa ylihuolletuissa pyörissä ei usein ole ollut mitään epäiltyä vikaa. Mutta joskus on ollut, ja niistä Hra Oma Aika jaksaa kertoa loputtomasti - "minähän sanoin!".


 Viivi II laitettiin todella perusteellisesti kuntoon - joka ikinen osa käytiin läpi. Ei siinä varsinaisesti ollut vikoja, mutta osat mitattiin ja kuluneet vaihdettiin.


 
Wagner on kestänyt yli 300 000 km hyvin, mutta yksi pakoventtiili kärähti. Myöhemmin syyksi paljastui viallinen suutin, jonka takia yksi sylinteri kävi laihalla


Prätkäpajasta alkoi myös Viivin motoristinaisen elämä - Dollya ei oltu vielä madallettu ja vain varpaankärjet ylsivät maahan. Lahjaksi saadun Hondan eli Dollyn selkään Prätkäpajan pihassa  ja elämän ensimmäisen kerran moottoripyörällä ajamaan. Siinä ei paljon opettelua auttanut, että oli ajanut ammatikseen kuorma-autoa, kun kaksipyöräisissä kokemukset olivat vain omasta Monkeysta.

Liikkeelle, pysähdys. Liikkeelle, pysähdys. varpaat eivät osu maahan ja Dolly kaatuu paikallaan. Siitä ei luovuteta, vaan 30 liikkeellelähtöä ja pysähdystä vielä lisää, vaikka kytkinkahvasta puuttui kaatumisen jälkeen puolet. Sehän alkoi sujua! Ensimmäiset päivät vain harjoittelua Prätkäpajan lähistöllä, ja kun pajalla oli madallettu jousitus edessä ja takana, satula oli madallettu, tankoa oli tuotu lähemmäs ja renkaatkin vaihdettu matalampiin, niin päkiät ylsivät maahan ja opettelu oli paljon helpompaa. 

Edelleen aina ennen pidempää reissua ensin Prätkäpajaan, ja kuukauden päästä reissusta suoraan Prätkäpajaan. Tai jos on vaikka vain kysyttävää, niin Prätkäpajaan - tai jos pitää löytää Hra Oma Aika...


 Dollyyn lisättiin vaihdenäyttö ja madallusten jälkeen piti lyhentää sivujalkaakin.
 


Viiden vuoden ja noin 120 000 kilometrin kokemuksella Dollysta tuli niin hyvä ja sopiva!

Kuitti sadannesta huollosta - se oli ilmainen!


 Huollon jälkeen huoltomies koeajaa pyörän (kuva on lavastettu, oikeasti pyörä oli jo koeajettu)  ja luovuttaa sen selostuksen kera 

 Onni on koiria, prätkä ja hyvä huolto!


Koska koronakriisin takia reissuja ei oikein ole voinut tehdä, on blogissa nyt vähän erilaisia juttuja. Ideat tervetulleita - mihin mennä ja mistä tehdä juttu?


(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )

10 kommenttia:

  1. Prätkäpaja hyväksi havaittu jo vuosien ajan

    VastaaPoista
  2. Prätkäpajalla hyvä ja ystävällinen palvelu.

    Ilometreily helpottuu koronarajoituksien muuttuessa, mutta muistakaa turvallisuus!
    Mukavia ilometrejä!

    VastaaPoista
  3. Sopivasti taitaa miljoonajuhlat osua juhannustaikojen aikaan :) Siinäpä hyvä syy ottaa kansanperinteitä kunnioittavia kuvia luonnonhelmassa ;)

    VastaaPoista
  4. SIVULATAUKSIA 8/2011 ALKAEN: 5001139

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin näyttää olevan... täytyy koettaa juhlistaa asiaa heti kun vain ehtii! Uskomatonta! :)

      Poista
  5. Moi
    Voiko joku aihe olla ,vaikka moottoripöyrän puunausta ,ja pesua välineillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetaan jossain vaiheessa lisää moottoripyöränpesukuvia :)

      Poista
  6. Hieno homma, että pääsee tekemään työkseen sitä, mistä tykkää. Vaikkei siitä ammatti koskaan tulekaan, niin mieheni tykkää kanssa puuhastella aina prätkänsä parissa. Mutta sitten, kun pitäisi käyttää auto määräaikaishuollossa, niin vaikea sitä on saada liikkeelle.

    https://porvoonautopiste.fi/palvelut/

    VastaaPoista