sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Paraisten retroparaati - Pargas Retroparad

Kesäkauden päätteeksi Paraisilla järjestettiin retroparaati vanhoille ajoneuvoille. Ikähaitari oli iso, mutta toinen toistaan upeampia kulkineita oli esillä. Eri ikäisten entisöinnissä on varmaankin vähän erilaisia haasteita, mutta upeita lopputuloksia riitti. Liki kaikki tuli varmaankin kuvattua, mutta tässä on "vain" noin sata kuvaa esillä näytteeksi, autoja oli paljon enemmän...

Erikoisuuksiakin riitti - esimerkiksi Ideal-traktori. Oletko edes kuullut aiemmin? Paraisilla kehitettyä ja valmistettua Idealia tehtiin Nils Erikssonin konepajassa. "Maaseudun koneellistaminen alkoi maassamme niissä lukuisissa pajoissa ja verstaissa, joissa taitavat kyläsepät itse rakensivat erilaisia työvälineitä, raaka-aineista ja osista, joita he sattuivat löytämään. Näiden joukossa omaa luokkaansa edustaa Nils Eriksson (s.1886), joka veljiensä kanssa kehitti ja rakensi traktorin nimeltään ”Ideal”, Lielahden Nilsbyn kylässä. Moottorit ja muu tekniikka otettiin romutetuista kuorma-autoista, mikäli niitä ei pystytty itse valmistamaan. Kun osien alkuperä saattoi vaihdella, niin vaihteli myös traktorin ulkonäkö, eli jokainen niistä oli eri näköinen. Dokumenteista löytyy lausuntoja tyytyväisiltä asiakkailta, paitsi kotiseudulta myös esimerkiksi Kemiönsaarelta ja Mynämäeltä. Valmistus alkoi 1936-37 ja päättyi 1940-luvun loppupuolella, jolloin liki 60 traktoria olivat nähneet päivänvalon." (Paraisten kotiseutumuseo)





Huomaa kampi!



Edestä tutun näköinen, mutta takaa... harvinainen?






















































































Video paraatista!


Omaa aikaa Nauvossa

Paraisten autotapahtuma oli kiva, hyvä tunnelma ja mainio bändi! Paraisten lähellä on Nauvo, ja Nauvossa on aina hyvä fiilis, sielu lepää... Saaristotie on kaunis, mutta hermo menee turisteihin... eiku hetkinen, mekin...😃 Nauvossa päätettiin kesä rapujuhlien merkeissä nautinnollisesti ystävien kanssa, pimeässä elokuun illassa herkutellen, saunoen ja uidenEi viikonloppua paljon paremmin voi viettää! Hra Oma Aika ei tosin saa uida eikä varsinaisesti saunoakaan, eikä rapujen syöntikään oikein sujunut opastuksesta huolimatta, mutta se ei haitannut ketään. Nauvo on ollut esillä usein, tänäkin kesänä mm. tässä "Päiväpikaiset: 2x todella hyvä kohde/taukopaikka Nauvossa!"  ja "Saaristo Cruising ja Poker Run" -jutuissa (sekä Juhannustervehdyksessä).

Ajokausi jatkuu tietenkin vielä, juttuja riittää talveksi! Viimevuotisiakin juttuja on vielä tekemättä ja julkaisematta...





Hmmmm...? 😉  😃



_________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


16 kommenttia:

  1. Upeita kuvia kaikesta! Viivi on täysi kymppi!

    VastaaPoista
  2. Huh-huh, ei voi muuta sanoa.. �� Voi kun bongaisi Viivin joskus myös täällä Etelä-Pohjanmaalla.

    VastaaPoista
  3. Viivi on todellinen yönkuningatar

    VastaaPoista
  4. Upeita autoja ja vielä upeampi Viivi��������

    VastaaPoista
  5. Viivi on kyllä aivan mahtavan upea merenneito, kyllä silmä lepää! Olihan autotkin upeita, mutta kyllä ne jää heittämällä toiseksi Viivin muotojen rinnalla. Kiitos taas teille molemmille.

    VastaaPoista
  6. Mistäs nuo viivin ottamat selfiet löytää?

    VastaaPoista
  7. Tai olla kylmää vettä....

    VastaaPoista
  8. Olisiko kyseessä vain kohteen valaisu puhelimen taskulampulla, epäilisin :)

    VastaaPoista
  9. Kyl Viivi on rohkee kun uskaltaa olla alasti mut on kyl sellanen vartalo et muut naiset on kateellisia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän blogin on tarkoitus tuottaa hyvää mieltä, ei kateutta. :)
      Alastomuus on luonnollista, mutta televisiossakin väkivallan esittäminen illasta toiseen on "normaalia", mutta alastomuus joillekin kauhistus...

      Poista
    2. Jatkaa vaan samalla linjalla juttujen ja kuvien suhteen. Jutut hyviä ja varsinkin oma aika osuuden kuvat ovat joskus kiva piristys ja yllätys. Oikein hyvää syksyn jatkoa.

      Poista
  10. Kyllä alaston naisvartalo on kaunis, kannatan itse ehdottomasti alastomuutta sopivassa paikassa toisten mieltä pahoittamatta!

    VastaaPoista
  11. kannattaa viivi tehdä onlyfans.

    VastaaPoista
  12. Alko tekeen mieli... Rapuja 😎

    VastaaPoista
  13. "Ruoskintaa" - ettei vaan Viivi tykkäisi saada vähän remmistä, pistetään nainen tottelemaan? Siihen tarviit kunnon miehen!

    VastaaPoista