keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Paras tapa tuntea olonsa paremmaksi ihmiseksi: Puolangan Pessimismimusikaali

Mikä onkaan parempi tapa tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi kuin huomata toisten olevan huonompia.

Puolangan pessimismimusikaali. Sillä on yritetty pilata ihmisten koko kesä jo kolmasti, ja nyt on menossa neljäs yritys. Tavoitteena on ollut joka kerran surkein mahdollinen musikaali, mutta siinä on joka kerran epäonnistuttu pahasti. Luultavasti pieleen menee taas ja esitys on hämmentävän hyvä. Juuri Sinun kannattaa käyttää yksi ilta Puolangalla Pessimismimusikaalia katsellen ja kenties jopa kuunnellen, koska voit aina lohduttautua sillä, että näyttelijät joutuvat pilaamaan iltansa monta kertaa!

Epäonnistumisen yrittämisestä puolankalaisia ei voi syyttää. Tehdään itse ihan omasta päästä näytelmän käsikirjoitus ja musiikki, sitten esitetään se itse ja ihan selvinpäin! Mikä ei voisi mennä pieleen! Paitsi että luultavasti taas lopputulos on jotain omaperäistä ja hauskaa.  Saattaa olla, että hyvä pessimismin yrittäminen menee taas pilalle jonkin paltamolaisten juonen takia. 

Viime kesänäkin (josta kuvat ovat) Pessimies lähes yrittää jotain sankarillista tekoa, kun Paltamosta saapui kaunis arkkivihollinen eli Optimistinaisoletettu. Ei sankarimme sentään kuitenkaan tee mitään sankarillista. Pessimiehen yliluonnollinen kykyhän on lähes kyetä soittamaan palokunta apuun, jos jossain palaa. Kaiken takana on tietenkin äiti, koska äidit aina uskovat poikiensa olevan jotain supersankareita, vaikka ne olisivat vain Pessimiehiä. 

Mene siis katsomaan "Neljäs Pessimismimusikaali: Maailman huonoin sirkus". Luvassa ei ole sirkustemppuja vaan musikaali. Pessimistinen musikaali, koska Puolangallahan vietetään juuri esitysten aikaan Pessimismipäiviä (1.1. - 31.12.). Tuskinpa ne Pessimismipäivät kuitenkaan onnistuvat. Parhaassa tapauksessa esityspäivänä sataa, ja saat kuivassa, katetussa katsomossa nauraa, kuinka näyttelijät kastuvat, esitysmeikit valuvat ja salama iskee bändin sähkökitaraan ja saa aikaan vuosisadan vingautuksen! Huonolla tuurilla aurinkoisessa säässäkin ilta voi olla ihan kelvollinen ja voit iloita, että onneksi et sentään ole kukaan esiintyjistä! 

Kiduta hieman itseäsi ja tutustu musikaaliin ennakolta: https://www.puolanganpessimistit.fi/musikaali/
Kiduta itseäsi kunnolla ja hanki lippusi täältä: https://pessimistit.mycashflow.fi/category/17/pessimismimusikaali-2023 

Voit myös kertoa naapureillesi, että olet menossa katsomaan Puolangalle Pessimismimusikaalin, niin he järjestävät Sinulle varmasti talveksi jonkin mukavan hoitopaikan! Se on säästöä sekin!


Täällä se kaikki tapahtuu


Pessimies, Puolangan suurin sankari, joka lähes kykenee sankaritekoihin


Peruna on Ratkaisu kaikkeen.








Puolangalla ollaan muodikkaita - liian pienet pikkutakithan ovat olleet muotia jo jonkin aikaa...


Optimistit ovat aina ärsyttävästi vähän irti maasta, iloisia ja tulevaisuuteen positiivisesti uskovia.
Liity Sinäkin Puolangan Pessimisteihin ja saat olla ankea koko vuoden!








Elämä Puolangalla on tietenkin haasteellista





Puhekuplien avulla yleisökin tajusi, mitä olisi pitänyt tehdä



Puolangalla ymmärretään, mitkä kaksi asiaa ovat tärkeitä ja kiinnostavia








 
Taistelua parhaaseen 60-luvun Batman-tyyliin!


Mom Power ratkaisee kaiken maailmassa




Yleisö ja esiintyjät ovat riemuissaan - esitys päättyi!



Puolanka

Motoristille jo matka Puolangalle antaa paljon - ympärillä on erittäin kivoja mutkateitä, ja mahdollisesti Suomen korkein putous.

 

Puolangalle on eksytty ympäri Suomen - ja mikäs ihme se on, koska Puolanka on tasan keskellä Suomea. Sinne sitä vaan joutuu ihan huomaamattaankin.


Puolangalla on tarpeen hieman opastaa vielä vessan käyttämistä - mikä lie paltamolainen keksintö?


________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


8 kommenttia:

  1. Nyt oli hauska! Tnx! Tiedä vaikka meniskin katsomaan

    VastaaPoista
  2. Heh, tää oliskin varmasti hauska! Puolanka on meillä ollut useasti pysähdyspaikkana, vaikka paikkakunta muuten ei oikein tuttu olekaan. Pessimistisyys on kuitenkin tuttu tavaramerkki. Harmi, että nyt ei oikein ole sellaista reissua, että tuohon suuntaan tulisi lähdettyä.

    VastaaPoista
  3. On muuten hiton hyvät kuvat!

    VastaaPoista
  4. Ajele joskus Kouvalla se on kaikesta syrjässä huono puoli vain että se on soratien päässä. Sarakylään loppuu öljysoratie Sirniössä kannattaa käyvä se on vanha seppäkylä.

    VastaaPoista
  5. Upeeta ! Näin sitä pitää uskaltaa !!

    VastaaPoista
  6. Missä Viiviin saa yhteyttä nykyisin? Kirjoittaako omaa blogia, vai onko täysin lopettanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On lopettanut kokonaan eikä halua mitään yhteydenottoja

      Poista