Norjan Rv 7 on aivan kuin Suomen valtatie 7, paitsi ettei niillä ole juuri mitään yhteistä lukuun ottamatta asvaltoitua pintaa. Norjan Rv 7 on Norjan upeimpia teitä - yksi maan historiallisimmista ja dramaattisimmista tieosuuksista. Se ylittää Pohjois-Euroopan suurimman (ja ainoan) vuoristovaltakunnan ja yhdistää Itä- ja Länsi-Norjan. Reitin E134 - Rv13 - Rv7 varrella on sellaisia nähtävyyksiä, että norjalaiset itsekin niitä jaksavat ihastella uudelleen ja uudelleen - ja silloin ne ovat todella upeita. Eikös ollutkin mahtipontinen aloitus!  Nyt mennään länsirannikon Haugesundista Fagernesiin.
Langfoss on 612 metriä korkea putous ja se on valittu CNN:n kymmenen maailman kauneimman putouksen listalle. Tie kulkee niin vieressä, että sopivalla tuulella saat roiskeet visiiriin.
Erikoista putouksessa on sekin, että koostaan huolimatta siinä ei ole vesivoimalaa. Ehkä norjalaiset eivät vain enää keksi, mihin vielä enemmän sähköä voisi käyttää. Låtefoss (Oddadalen) on kaksoisputous. Se oli esillä aiemmin ja siinäkin voi saada roiskeet visiiriin - tuplasti. Vieressä on kahvilaa ja muuta eli erinomainen taukopaikka. | | Norja 2025:
|
Ja sitten Vøringsfossen, joka vetää norjalaisiakin uudelleen ja uudelleen ihmettelemään - tiettävästi Norjan tunnetuin putous. Korkeutta on 182 metriä, ja tunnelmaa tuo kivasti uusi (2020) siro kävelysilta, josta voi maisemia ihailla kaukana, ja myös kaukana alapuolella. Aika monelle se tuntuu olevan vähän liikaa, ja jos vähänkin on korkeanpaikankammoinen, niin säväyttää varmasti. Putous oli legendaarisen maineessa jo 1800-luvulla. Englantilaiset turistit heittivät kiviä ja mittasivat aikaa taskukellolla – arvioivat korkeudeksi 280 m. Tämä englantilaisten mittatarkkuus taisi myöhemmin olla osa heidän autoteollisuutensa kohtaloa...
Eli kun tämän jutun otsikko sanoo, että "Norjan upein putous", niin siinä saa lukija ihan itse päättää, että mikä noista. Tai joku muu. Kaikkia noita esitellään Norjan upeimpina...
Turisteille tehty tie
Ennen Rv7:n valmistumista matkailijoiden oli ratsastettava, käveltävä tai hiihdettävä ylös jyrkkää laaksoa nähdäkseen putouksen. Ei ehkä ollut ihan päivittäinen harrastus. Tie rakennettiin aika paljolti myös brittituristien takia ("englantilaiset lohiherrat") – he kun usein näppärästi vuokrasivat kokonaisia jokilaaksoja kalastukseen ja rakennuttivat hotelleja (esim. Fossli Hotel Vøringsfossin luona 1891). Eli sellaisia perusduunareita luultavasti.
Rv7 on yksi Norjan vanhimmista ylänköreiteistä, joka seuraa osin keskiaikaisia kauppareittejä ja postiteitä. Ennen autotietä Hardangerviddan ylätasangon poikki kulki Nordmannsslepa, ikivanha polkuverkosto. Sitä pitkin on kuljetettu tavaroita rannikon ja sisämaan välillä ainakin jo keskiajalta lähtien. Luultavasti hiihdetty kesät-talvet, ja ainakin ylämäki ollut ihan maininnan arvoista.
Nykyinen Rv 7 noudattaa monin paikoin näitä samoja historiallisia reittejä, joita kauppiaat ja karjanajajat käyttivät satoja vuosia.- 1800-luvulla rakennettiin ensimmäiset kärrytiet vuorten yli (mm. Hardangervidda).
- 1900-luvun alussa tietä parannettiin turistien takia – englantilaiset "salmon lords" kaahasivat hevosvaunuilla kalastamaan. Tai ryyppäämään pois vaimojen valvovan silmän alta.
- 1930–1950-luvuilla asfaltoitiin ja rakennettiin ensimmäiset tunnelit (esim. Måbødalen).
Yksi tien tunnetuimmista ja vaarallisimmista rakennusvaiheista sijoittuu Tokagjelletin solaan. Suuri osa tiestä hakattiin 1903-07 pystysuoraan kallioseinämään käsin. Työntekijät joutuivat roikkumaan köysien varassa jyrkänteellä, koska tiellä ei ollut luontaista perustaa. Sellaista leppoisaa naputtelua, tuskin juurikaan eroaa nykyajan naputtelusta jollain tietokoneella tai pelikonsolilla.
Vanha tieosuus korvattiin tunneleilla 1960-luvulla, mutta alkuperäinen tie on suojeltu kulttuuriperintökohteena sen poikkeuksellisen rakennushistorian vuoksi.
Måbødalenin laakso on tunnettu jyrkkyydestään ja mutkistaan. Måbødalen tunnettiin paikallisten suussa nimellä "helvetin portti" ("djevelens port"). Vanha tie oli niin jyrkkä (1:5 kaltevuus, 1800-luvun lopun serpentiinit), että hevoset pelkäsivät ja kuskit rukoilivat. Tai toisinpäin. Alun perin tie kulki vaarallisia ja kapeita serpentiinejä pitkin (tunnetaan nimellä Måbøtrappene), mutta nykyisin liikenne kulkee pitkien tunnelien kautta, jotka helpottavat nousua ylätasangolle. Vuonna 1988 Måbødalenin tunnelissa tapahtui nimittäin yksi Norjan pahimmista tieliikenneonnettomuuksista, kun ruotsalaisia koululaisia kuljettaneen bussin jarrut pettivät. Onnettomuus johti 16 ihmisen kuolemaan ja käynnisti laajan keskustelun Norjan tunneleiden turvallisuudesta. Tosin näin oudon motoristin mielestä ne vanhat, pimeät ja märät tunnelit ovat niitä parhaita.
Rv 7 on myös yksi Norjan sääaltteimmista teistä. Kovien lumimyrskyjen vuoksi tie on usein suljettu tai siellä on käytössä Kolonnekjøring (letka-ajoa aura-auton perässä). Suunnitteilla on jopa 15 kilometriä pitkä tunneli ylätasangon alle, jotta yhteys Oslon ja Bergenin välillä pysyisi varmemmin auki läpi talven.
Norjan pisin riippusilta
Ihan pieni poikkeama kannattaa tehdä ja koukata Hardangerbrualle, joka ylittää Eidfjordin. Se on 1 380 metrin pituisena Norjan pisin riippusilta ja maailman 16. pisin (2025 tilanne). Se avattiin 2013 ja samalla Bruravik–Brimnes-lautan miehistö sai etsiä uudet duunipaikat. Sillan molemmissa päissä on tunnelit (Vallavik 7,5 km, Bu 1,2 km), ja tunneleissa on jopa liikenneympyrä, kuten monissa norjalaisissa tunneleissa on. Rakentamisen aikana paikalliset pelkäsivät, että suuret risteilijät eivät enää mahdu sisävuonoon (korkeusrajoitus 55 m). Sehän oli ihan turha pelko. Mokomat vainoharhaiset salaliittoteoreetikot. Tosin se oli totta ja toteutui. Turismi kasvoi silti. Silta ihan itsessäänkin nimittäin vetää turisteja puoleensa.
Alkumatkasta tuli vastaan poraustorneja. Ei, rannassa ei porata, lienevät huollossa. Vasemmalla oleva lautta on Hercules-luokan puoliupotettava porauslautta ja oikealla oleva lautta on Aker Spitsbergen -porauslautta. Senhän toki jokainen lukija tiesi.
Langfoss
Kun K-sarjan vanha Biimeri ja bussi kohtaavat, on selvää, kumpi peruuttaa - sen
näkee videoltakin!
Låtefoss
Hardangerbrua
Vøringsfossen
Fagernes
Matka Fagernesiin alkaa Marilynin "Haukisalmelta", ylittää Hardangerbruan, sukeltaa tunneleihin ja putousten sumuun, ylittää vuoriston ja lopulta laskeudutaan sisämaahan. Tie on vanha kuninkaantie, mutta nyt se on prätkäparatiisi – lane splittingia ei tarvita, mutta kaasua voi antaa, sillä pahoja ruuhkia ei yleensä ole. Tai sitten annetaan kaasua ja ohitetaan ne, kuten videolla.
Reitti on upeimpia Norjassa ja huomattavia nähtävyyksiä riitti, mutta hra Oma Ajalla alkoi olla terveydellisiä haasteita, joiden takia pian jäädään jumiin muutamaksi päiväksi Hamariin, mutta vanhassa Muumipeikko-hengessä voidaan kysyä, että "vaan kuinkas sitten kävikään?".
Tuhannen ja yhden päivän visiitit... Norjan vuoristojen ylängöt ovat aina mieleen. Paitsi jos ajaa pilvessä, sananmukaisesti...
Toastskagen on hyvä alkuruoka
Norjalaisilla on viehättävä tapa laittaa pekonia vähän kaikkeen - tässä esimerkiksi kana-caesar-salaatti, johon tietenkin kuuluu runsaasti pekonia eli erityisen tiivistettyä salaattia...
Pieni iltakävely viereiseen saareen
Sään suhteen ei taaskaan ollut valittamista
Tervetuloa Norjan taianomaisiin maisemiin - paitsi että ne ovat totta!
__________________________
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )
No nyt on kyllä komeeta maisemaa!
VastaaPoista