tiistai 5. huhtikuuta 2022

Pässin kivekset ja muita savonlinnalaisia oivalluksia

Savonlinna.  Olavinlinna ja Lusto on esitelty tässä jutussa, Savonlinnan vappuelämään tutustuminen oli tässä jutussa ja monta muutakin juttua on Savonlinnasta tehty. Vai onko sittenkään? Itse asiassa ei taida olla Savonlinnasta juttuja, vain sen kohteista. 

Savonlinna on yksi Suomen kesäkaupungeista kesäkaupungeimpia. Siellä on kaikkea kesällä ja täydellistä elämää. Mutta muina aikoina ei mene niin hyvin. Huippunsa Savonlinna koki niihin aikoihin, kun Suomi voitti ensimmäisen kerran jääkiekon maailmanmestaruuden 1995. Sitä on lähdetty ilmeisesti juhlimaan niin rankasti, ettei takaisin ole löydetty. Väkimäärä nimittäin kääntyi silloin laskuun ja on laskenut siitä asti. 

Se onkin vuosisatainen traditio, että välillä vähän harvennetaan kaupungin asutusta. Savoon tehtiin Eerik Tottin käskystä 1475 uusi linna, ruotsiksi Ny Slott. Olihan se uusi, sillä useimmat muut vastaavat linnat oli pistetty rakenteille jo sata vuotta aiemmin. Tott antoi linnalle nimeksi Olofsborg, ei Olavinlinna, koska maa, johon linna rakennettiin, oli Ruotsi. Jep, just Se Olavi, josta suomalaisten ei kovin paljon luulisi tykkäävän, eikä tykännyt Olavikaan suomalaisista saatuaan turpiinsa oikein huolella. 

Uuden linnan eli Ny Slottin saaren vastakkaiselle sorahietikolle alkoi sitten tulla asutusta. Sitä kutsuttiin nimellä Ny Slotts malm. Ja nyt opitte jotain uutta: malm eli malmi tarkoitti aiemmin muutakin kuin malmia, se tarkoitti hiekkaa ja soraa. Nyt tiedätte, kun seuraavan kerran näette paikannimiä, joissa on malmi/malm. Silloin myös aina muistatte tämän blogin! 😃

Miksei Savonlinna kasvanut yhtä suureksi kaupungiksi kuin vaikka Viipuri? Vähän kasvua on rajoittanut se, että kaikki talot on tarkoituksella poltettu aika ajoin. Esimerkiksi 1656 ruptuurisodassa puolustajat polttivat ympäröivän kaupunginalun, ettei hyökkääjä voisi sitä hyödyntää. Tämä toistui sen verran monta kertaa, että varmaan jokunen mietti, että kannattaako Ny Slottin suojelukseen mennä, kun suojelija saattaa polttaa talon, kun idästä tuulee. Idästähän tapaa tuulla aina aika ajoin vielä nykyaikanakin. Tuolloinkin Ruotsi ja Venäjä elivät rauhanomaisissa suhteissa, mutta Venäjä sitten vain otti ja hyökkäsi - ei ensimmäistä eikä viimeistä kertaa. 

Kun nyt tuo kaikille niin tuttu ruptuurisota tuli mainittua, niin miksi hyökkääjä poistui kesken piirityksen. Kuulemma siksi, että Olavin linnassa asustellut pässi lähti etsimään ruokaa muurin huipulta (aika uskottavaa...?), ja samaan aikaan salama iski ja sytytti muureilla olleen tervan palamaan. Siinä ilmeisesti meinasivat kärvähtää pässin kivekset ja muurilla sätkivä pässi oli säikyttänyt linnaa piirittäneet venäläiset karkuun. Kun seuraavan kerran menette Savonlinnaan ja katselette rannalta linnan muureja, miettikääpä, kuinka mahtavasti yksi sätkivä pässi muurilla mahtoi edes erottua. No, savonlinnalaiset uskoivat oman tarinansa ja pystyttivät pässille patsaan Tallisaareen linnan edustalle. Se houkuttaa turistit hipelöimään sen kiveksiä ympäri maailman, koska se ilmeisesti karkottaa uhkaajat. Alueelle jäi myös elämään sanonta ”elää kuin linnan pässi”. Sitä voi sitten jokainen miettiä, mitä se tarkoittaa...

Kaupungiksi tuo alue korotettiin Per Brahen käskystä 1639 - mutta kaupungille ei annettu nimeä! Siitä käytettiin vaihtelevasti nimiä Savolax Nystad ja Nyslotts malm. Muistattehan, ettei Brahe edes arvostanut savolaisia pätkääkään? Nyslotts malmilla asuivat lähinnä ne, jotka eivät mahtuneet linnaan eli käsityöläiset sun muut. Kaupunkioikeudet vietiin jo 1683 ja vähäinen väkimäärä tippui sadan kieppeille. "Nimetön kaupunki" kuului milloin Ruotsille, milloin Venäjälle. Sata ja yksi vuotta oli sekavaa aikaa, mutta 1784 Savonlinna nimettiin kaupungiksi uudelleen. 

Linna oli varuskuntana jatkuvasti valmistumisestaan asti aina vuoteen 1847 saakka, jonka jälkeen se toimi jonkin aikaa vankilana. Linnaa myös rakennettiin ja kehitettiin loppuun asti. Sitten kun se oli mahdollisimman hyvä, se hylättiin - kuten Kastelholma aiemmin. Pian sen jälkeen sitä alettiinkin käyttää muinaismuistona. Koska vangit ja sotilaat olivat siellä tuskissaan huutaneet vuosisatojen ajan, oli 1912 luontevaa ottaa linna oopperakäyttöön, että huuto jatkuu... 


Savonlinnaan pääsee joka suunnasta hyviä mutkareittejä


Ny Slott, Olofsborg, Olavinlinna


1640 - vähän rakennuksia rannalla


1644 - suunnitelmia


1748 - lähinnä kylä

1843 - isompi kylä


Savonlinnassa maisemat ovat päivittäin kuin maalauksia





Eerik Tottin patsas on pystytetty vuonna 1975 linnan 500-vuotisjuhlia varten. Tekijä on Aimo Tukiainen, mutta varmaan patsaan taiteellisista arvoista voidaan olla monta mieltä


Liekö Suomen hienoimpia linnunpönttöjä? Loistava idea!



Niin vaan Suomessa ihaillaan Pyhää Olavia... täytyy silti joskus tututua tähänkin!



Olavinlinnan pässi (kuvassa vasemmalla...😃)


Omaa aikaa Savonlinnassa

Savonlinna, niin ihana kesäkaupunki ja niin surullista poismuutto kaupungista, jossa voisi vaikka asua. Siellä sielu lepää, kun kaupungilla ja Saimaan rannalla kävelee. On ravintoloita, kahviloita, jäätelökioskeja, laivoja ja tietenkin linna! Tunnelma on kesäisin hyvin lämpöinen ja kotoinen, harmi, ettei talvisin taida olla ihan sama fiilis... Sinne on ja sieltä on mukavaa ajella monia mutkateitä eri suuntiin. Savonlinnaan haluaa yhä uudelleen ja uudelleen ❤️

Tällä kertaa asunnon nerokas jääkaappi ansaitsee huomion: jos ruoka pilaantuu, sitä ei erikseen tarvitse siirtää roskikseen!


Video nerokkaasta jääkaapista!


Viiniä ja herkuttelua


Entäs jos joutuu putkaan pamputettavaksi...? 


Oleilua ja chattailua...

Illanviettoasu




________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


18 kommenttia:

  1. Viivistä todella hieno kuva linnan edestä, vetimet hyvin töröllä!

    VastaaPoista
  2. Olipa taaskin kiva juttu ja kuvat. Seuraavaa jo oottelen :)

    VastaaPoista
  3. Taas oppi hauskalla tavalla jotain uutta! Savonlinna on kyllä hieno paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä ja miksei koulussa aikanaan kerrottu historiaa ja maantietoa näin?

      Poista
    2. Kenellehän Viivi chättäilee?

      Poista
    3. En tiedä mutta seuraavassa kuvassa on kaksi lasia viiniä tai jotain...

      Poista
  4. Mielenkiintoinen juttu kun ollaan kesäkuun puolessa välissä menossa Savonlinnaan 👍

    VastaaPoista
  5. Vaikka olen mielestäni melko paljon tutustunut Suomen sotahistoriaan, niin en kyllä ole koskaan kuullut sellaisesta ruptuurisodasta. Täytyi oikein googlettaa niin kyllä sellainen on näköjään käyty Suomessa. Aina oppii uutta kun tutustuu teidän blogiinne.
    Kuten ensimmäinen kommentoija totesi, niin varsinkin tuo viimeinen piilokuva on todella upea. Suuret kiitokset näistä jutuista ja (erityisesti) Viivin upeista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarkoitus on aina laittaa ihan oikeaa historiaa, mutta Hra Oma Ajan tulkinta niistä saattaa kyllä olla aika... vapaata... :D

      Poista
  6. On makee kuva tuo linnanedustalla otettu

    VastaaPoista
  7. Savonlinna on 9+
    Viivi on 10+

    VastaaPoista
  8. Pöydällä taitaa olla toinen skumppa tai valkkari lasi. Eikös se ole niin ettei hra Oma Aika juo alkoholia, tainnu olla jossain muualla... eli varmaan ollut antoisa illanvietto! ;)

    VastaaPoista
  9. Nämä videot mitä viime aikoina on lisätty näihin juttuihin, ovat sellainen mukava lisämauste tähän sisältöön. Vielä kun tulisi sellainen videopätkä, missä Viivi olisi hieman paljastavammat vaatteet yllään, niin se olisi aika mukava ylläri meille blogin seuraajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatetaan! Piilovideo Viivistä olisi mukava yllätys. Gif-kuviahan on joskus ollutkin.

      Poista
  10. Another great informative blog post, I always learn something. Quite the evening dress on Viivi! And sign me up for chatting!!

    VastaaPoista
  11. Pässin ilme kuvassa, on vähän kuin "Mistä noita kiveksien hiplaajia aina oikein riittää?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä olisin ihan hiton tyytyvöinen,jos Viivi mun kiveksiä hiplais! ;)

      Poista