tiistai 11. tammikuuta 2022

Norja 2021, osa 8: Voss



Voss on yksi Norjan suurimmista kunnista ja sen kuntakeskus on Vossevangen. Vossin alueesta 90 % on vuoristoa ja sieltä löytyy myös sotilastukikohta, jossa NATO-joukot harjoittelevat talviolosuhteita. Mikäs on harjoitellessa, kun lumesta ei pulaa tule minään talvena. Voss on rannikon ja sisämaan kohtauspaikka ja niinpä siellä sataakin tuplasti sen mitä vaikkapa Helsingissä. Vossissa on talvella asialliset viisi metriä lunta eli pikkuisen kolattavaa on. 

Asutusta Vossissa on ollut viimeiset 3000 vuotta - sillä samoin kuin lunta, niin riistaa ja kalaa on tarjolla runsaasti. Maanviljelyskin on kesäkaudella satoisaa - sillä kymmenellä prosentilla Vossista, joka ei ole vuoristoa. 

Nyt seuraa yllätys kaikille yli kolmen promillen humalassa oleville: Vossissa on talviurheilukeskuksia ja ne ovat hyvin suosittuja. Voss olikin Oslon talviolympialaisten vähälumisena talvena 1952 Norefjelletin varasuorituspaikkana syöksylaskussa ja suurpujottelussa.

Vossista löytyy myös Ole Bull Academy, mutta toisin kuin nimestä luulisi, siellä ei opeteta olemaan alfa-uroksia vaan kyseessä on musiikkiakatemia. Vossista on kotoisin iso joukko kuuluisuuksia, joista kolminkertaista hiihdon maailmanmestari Sjur Røthea lukuunottamatta tämän blogin lukijat eivät ole ikinä kuulleet, eivätkä kuule nytkään.


Kaikki julkaistut osat:

Vossin kirkko on vuodelta 1277. Se todistaa myös ihmeestä, sillä aikalaisten kusipäänä tuntema Pyhä Olavi oli kulkenut alueen läpi tasan 254 vuotta aiemmin tehden asukkaista kristittyjä. Osasitteko laskea? Vuosi oli siis 1023. Tämän ihmeen seurauksena alueelle ilmestyi välittömästi vuonna 1670 ristin muotoinen muistokivi Olavskrossen. Asukkaiden innostus kristinuskoon oli vähemmän vapaaehtoista. Norjalaiset olivatkin hyvin ilahtuneita, kun vuonna 1028 Tanskan kuningas Knuut Suuri ajoi erittäin epäsuositun kuninkaan maanpakoon Novgorodiin. Sieltähän Olavi kuitenkin palasi 1030 ja kansalaiset ilahtuivat ex-kuninkaan paluusta, sillä nyt hänet saatiin tapettua. Tästä paluuvuodesta ja tästä ihmetyypistä kuulemme seuraavassa jutussa enemmän.

Hieno homma, että satoja ja tuhansia vuosia sitten oli vaikka mitä, mutta miksi mennä nykyaikana Vossiin? Ihan siksi, koska siellä on kivaa ja kaunista. Gondolihissillä pääsee suoraan rautatieasemalta ylös viereiselle vuorelle, josta löytyy - yllätys yllätys - maisemia, ulkoilureittejä ja tasokas ravintola. Lasketellakin voi, mutta kesäaikaan suosittelemme suksien sijaan maastopyöriä - valmiita reittejä on eli ei tarvitse välttämättä vetää jyrkänteeltä alas. Jos haluaa kuitenkin välttämättä mennä jyrkänteeltä alas, suosittelemme varjoliitimiä, jotka näyttivät olevan hyvin suosittuja - vuoren loivemmalla rinteellä... 

Vossin ravintolat tarjoavat pizzaburgerkebabia ja muita suomalais-norjalaisia perinneruokia, mutta sieltä löytyy poikkeaville myös muuta tarjontaa ja ihania kahviloita. Myös normaaleille...

Erityisen merkittävänä seikkana on mainittava, että Voss on Ylivieskan ystävyyskaupunki, ja eihän niitä erota toisistaan: molemmat vuoristoisia paitsi Ylivieska. 

Saksalaiset eivät tuhonneet kirkkoa - suunnilleen kaiken muun kylläkin



Norjalaiset ovat ilmeisesti köyhiä, kun ajavat näinkin vanhoilla autoilla


Älkää ihmetelkä, jos norjalaiset ovat vahvoja urheilussa - smoothietkin tehdään vähän eri tavarasta kuin muualla...



Huomaa varjoliitäjä





Nousu ilman gondolihissiä olisi aikamoinen homma... tässä ollaan alle puolivälissä nousua




Video lentoonlähdöstä






Maisemakeinu - jos tästä keinusta hyppäisi tuohon toiseen suuntaan, lentäisi pitkälle...





Talviurheilu näkyy kesälläkin


Kuten muuallakin Norjassa, vesi joessa on kirkasta


Ihastuttava kahvila itse tehtyine lounassalaatteinen ja leipomuksineen





V-tyylillä...

Omaa aikaa Vossissa

Nyt on vosu Vossissa! Ja mikäs siellä on ollessa, sillä Vossevangen oli yksi miellyttävimpiä kaupunkeja, joissa Norjassa on tullut olluksi - se iski todella, tekisi suorastaan mieli sanoa Vosseschwang! Hra Oma Aika ei ollut alkuun niin mieltynyt eikä niin miellyttävä valittaessaan pysäköinnin surkeudesta keskustassa, mutta kun prätkät saikin laittaa hotellin talliin, niin jopa oli tyytyväinen. Ihan paras paikka!

Sää oli loistava, kesämekkokeli koko ajan, mutta talvella lunta on viisi metriä eli sen lapioiminen ei ehkä suju yhtä kevyesti kuin Suomessa. Vangsvatnet-järvikin oli kesällä lämmin uida. Enkä kovin usein ole kävellyt minkään kaupungin keskustassa pelkässä uimapuvussa litimärkänä! Jotain huvia kanssaihmisille...

Onneksi vuorelle pääsi gondolihissillä, koska Hra Oma Ajasta ei ole mihinkään rasittavaan - mitään jännitystä tai kiihtymystäkään ei saa olla, mutta nuo ovat hyvin moderneja, rauhallisia ja luotettavan oloisia gondoleja, vähän kuin bussissa istuisi. Ylhäällä ei ollut niin kuuma ja siellä viihtyi kauniiden maisemien keskellä hyvin, ja kiva oli katsella, kuinka hyväkuntoiset varjoliitäjät lähtivät vuorelta lentoon. 


________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


15 kommenttia:

  1. Tiijetään sitä ny kuiten Kvalfoss, ammumahihtoja. Olisko hihtonu jottain iliman pyssyyki? Ei vain Roethe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, olympiavoittaja ja maailmanmestari olisi pitänyt kyllä mainita! :)

      Poista
    2. Ja on muitakin mestareita vaikka kuinka paljon, mutta piti saada vähän huumoria juttuun... :)

      Nils Voss (1886-1969), Olympic champion (1912) in gymnastics
      Knute Rockne (1888-1931), legendary Norwegian-American coach in American football
      Jon Istad (1937-2012), World Cup gold in 1966 biathlon, marksman king
      Rune Hauge (1954-), football agent
      Odd Lirhus (1956-), World Cup winner in biathlon
      Eirik Kvalfoss (1959-), Olympic champion in biathlon
      Gisle Fenne (1963-), World Cup silver winner in biathlon
      Hans Engelsen Eide (1965-), shot put
      Anne Elisabeth Elvebakk (1966-), biathlon
      Kristen Skjeldal (1967-), Olympic champion in cross-country skiing
      Hilde Synnøve Lid (1971-), Olympic bronze winner in freestyle
      Astrid Lødemel (1971-), World Cup silver winner in alpine
      Egil Gjelland (1973-), Olympic champion in biathlon
      Kari Traa (1974-), Olympic champion in freestyle
      Lars Bystøl (1978-), Olympic champion in ski jumping
      Gro Marit Istad Kristiansen (1978-), world champion in biathlon
      Sjur Røthe (1988-), world champion in skiing ( cross country )

      Poista
  2. Hyviä reissuja teillä! Hauskoja ilometrejä myös ensi kesälle.

    VastaaPoista
  3. On siinä ollut kaupunkilaisilla katsomista, upea nainen uimapuvussa keskellä kaupunkia. Eikä ollut ainakaan huumoria unohdettu kertomuksesta. Ilkeästi oli taas sensuuri iskenyt kuviin.

    VastaaPoista
  4. Oli kyllä taas hieno juttu ja upeat kuvat! Varmaan olisi ollut Viivin hyvä löytää sieltä alfa-uros, mutta olikin väärä akatemia! :D

    VastaaPoista
  5. Kumpia käytit Viivi useammin vuonna 2021, gondoleja vai kondomeja? ;)

    VastaaPoista
  6. Tuttu paikka,tuli käytyä seitsenkytluvun lopulla 240Z Dassella,muistaakseni Horten niminen paikka mistä tultiin vuonon yli.Vuoristossa pystysuorat lumivallit,vain lingolla nääs pysty putsaamaan lumen,siitä sitten lonsonnut lunta tielle,paikkapaikoin jänskätti kesärenkailla kun lumi raapi auton pohjaa.

    VastaaPoista
  7. Hienot maisemat ja kiva juttu taas... Hyviä ilometrejä teille.. ����

    VastaaPoista
  8. Hienoa historiankerrontaa ja mahtavia maisemia

    VastaaPoista
  9. Viivi on vaan niin ihana <3

    VastaaPoista
  10. Hieno matkakuvaus jälleen upeilla maisemakuvilla.. kukkuloilla ja vuoroilla varustettuna... ❤

    VastaaPoista
  11. Maukas yllätys tuo haihtuva kivi..

    VastaaPoista
  12. Aivan selkeästi nautit noissa "piilokuvissa" esiintymisestä. Itekin tykkään olla kuvattavana ja monesti olemme aikoneet kuvata hieman julkisemmillakin paikoilla, mutta aina on mennyt pupu pöksyyn :D Eli hatunnosto sinulle, että uskallat olla meille mallina :)

    VastaaPoista
  13. Mistä arvasit että suurennan kivikuvaa;-)

    VastaaPoista