lauantai 20. elokuuta 2011

Vantaan cruising ja omaa kruisailua...

Perjantai-ilta meni ajellessa ja mikä ettei - keli oli upea. Alunperin piti lähteä Vehoniemeen prätkäcruisingiin treffaamaan kavereita ja yöksi Tampereelle, sitten lauantaina Parolan prätkämuseon kautta kotiin. Mutta ennusteet lupailivat lauantaille sadetta, joten eipä tullut sitten lähdettyä. Nyt, lauantaina - p*r*k*le: aurinko paistaa ja harmittaa ettei tullut lähdettyä, mutta eipä eilinen silti huono ollut!

Vantaan Tikkurilassa oli jenkkiautojen (ja vähän muidenkin) kokoontuminen. Siellä tuli nähtyä hienoja autoja ja pari veteraaniprätkääkin. Sieltä matka luontevasti jatkui taas Kaivariin, jossa Cafe Compassilla oli taas kymmeniä prätkiä ja jokunen museopyöräkin. Sinne soisi veteraanipyörien enemmänkin saapuvan, jos ja kun kauniita iltoja vielä riittää. Tosin minun pitäisi ensin suunnata oma pyöräni Maunulan majalle tai Haltialaan keskiviikkoisin, kuinka onkin jäänyt tsekkaamatta nuo veteraanien kokoontumiset... jos ei häpeällistä, niin noloa ainakin.

Kaivarin upein oli vanha Honda "Tuutti" (kuva alempana!). Illan päätteeksi näin tuon viimeisen päälle entisöidyn tuutin liikenteessä sain ilon ajaa jonkin aikaa sattumalta samaa matkaa.


Vaan kännykkäkuvia vanhojen motorisoitujen liikkumavälineiden ystäville, klikkaa suuremmiksi! (PS: uusia kuvia myös "Kuvia-sivulla!)


Cruising...
Norton!
Kakspuolikas Suzuki




Illan upein auto: Mercedes 300!








Jotenkin mielikuvani "jenkkivanista" on hiukan toisenlainen...  :)


Karavaanari on kaikkien kaveri etenkin  jos vaunu ja vetoauto ovat yhtenäinen pari?


Heurekan parkkis täynnä harrasteautoja




Kääpiöautojakin paikalla!


Joskus näitä Volga-takseja oli Suomessa paljonkin...











Kaivarin rannassa aivan upea Honda-tuutti!
Pyöriä riittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti