keskiviikko 19. elokuuta 2020

Kuopion automuseon aarteita ja muuta elämää Kuopiossa


Kuopion automuseo sijaitsee upealla alueella Kuopiossa, vanhassa tsaarinaikaisessa rakennuksessa. SA-HK Savon kerhon 2002 perustama ja siitä asti ylläpitämä museo elää jatkuvasti, kalusto vaihtuu aika ajoin. Vaikka olisi siis käynyt museossa, kannattaa käydä uudelleen. Nyt siellä on esillä monipuolinen kattaus niin moottoripyöriä kuin autoja, on paloautoa ja todella vanhaa bussia, häkäpönttöä ja muuta. Museossa tosin on myös Corona, mutta ei vaarallisessa muodossa!

Kerhon toiminta on hyvin aktiivista - kalustosta, aineiston ja materiaalin hankkimisesta, koulutuksesta huolehditaan ja tapahtumia järjestetään ja niihin osallistutaan. On ajoja ja rompetoreja, on opintomatkoja ja virkistystoimintaa. Tämän kaiken näkee museossakin - autot ovat kunnossa ja katsastettuja.

Museon yhteydessä toimii myös kahvila, jonka nimi on osuvasti Herkku Mobiili. Kahvilasta saa arkisin lounasta ja muita herkkuja, tilauksesta muulloinkin.

Museorakennus on historiallinen (rakennuksessa on ollut tsaarin aikaan mm. kengityspaja) ja niin ovat kaikki sen naapurirakennuksetkin - kannattaa kävellä vähän ympäriinsä!



Horex Resident - koska olet viimeksi nähnyt? Tämä yksilö oli aktiivikäytössä vuoteen 1974 ja sen jälkeen 30 vuotta varastossa ennen huolellista entisöintiä.




Chevrolet Capitol 1928, Iisalmen VPKn ensimmäinen hiilihapposammutusauto 













Tämä Corona ei ole vaarallinen! 






Ihastuttava kahvila museossa!














Matkan varrella

Itä-Suomi on täynnä upeita mutkateitä, kannaksia, vesistöjä ja muuta. Tässä pari satunnaista kuvaa tutuilta reiteiltä Kuopiosta etelään Vehmersalmen, Oravin, Sulkavan ja Vainikkalan kautta








Muita automuseoesittelyjä:



Omaa aikaa Kuopiossa


SA-HK Savon kerholle valtavat kiitokset! Ajankohtana, jolloin pääsimme Kuopioon, museo olisi ollut kiinni, mutta se avattiin ihan meitä varten ja saimme jutun tehtyä. Todella asiantuntevan esittelyn ansiosta hieno kalusto alkoi elämään. 

Kuopion automuseo on ympäristöineen varsin mukava ja kaunis ja Kuopion kaupunki on itsessäänkin oikein viihtyisä! Sinne on aina mukava mennä! Kivoja teitäkin löytyy, ei ole pakko mennä valtateitä pitkin. Ihmiset ovat ystävällisiä ja esimerkiksi moottoripyörät saa laittaa Scandicissa kätevästi oven lähettyville, katoksen alle! Koronakieltojen hellitettyä Kuopiossa olivat ravintolatkin auki ja kaupungissa muutenkin vilkas elämä. Turvavälejä noudatettiin kohtuullisen hyvin tuntemattomien suhteen, keskenään tutut olivat enemmänkin lähekkäin. Lämmin sää mahdollisti nauttimisen elämästä hyvin kevyessä kesämekossa, tuntea tuulen lämpimät henkäykset iholla.


 Kaupungilta mansikkaa ja viiniä - ja outoa seuraa! :D 




(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


13 kommenttia:

  1. En ollu kuulukaan tästä museosta. Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  2. En ole edes kuullut Horex-merkkisistä moottoripyöristä!

    VastaaPoista
  3. Tarakkaharakka-Mia20. elokuuta 2020 klo 7.42

    Kiinnostava museo, kaunis kesäkaupunki ja ihana Viivi!
    T: Mia
    PS: Antoisia reissuja! Täällä on työniloa... ;)

    VastaaPoista
  4. Vitsit, ikinä tullu käytyäkään kuopiossa? Jostain syystä jäänyt aina väliin tuollapäin pärräillessä? Täytyy korjata lähitulevaisuudessa!

    VastaaPoista
  5. Hyvät jutut aina paranee loppua kohti. Kiitos Viivi!

    VastaaPoista
  6. Viivi, tää on niin hyvä blogi kun on kiinnostavaa vinkkiä, hyviä kuvia ja sitten nuo "mausteesi!

    VastaaPoista
  7. Kerran olen Kuopiossa käynyt joskus 20 vuotta sitten. Hieno kesäkaupunki. Upeita maisemia ja upea Viivi!

    VastaaPoista
  8. Hienoja kuvia ja kulkuneuvoja! Hyvä museovinkki!

    VastaaPoista
  9. Jokos Norjan juttua pian tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vielä muutama muu juttu ennen niitä... mutta ihan kiinnostavia vinkkejä nekin! :)

      Poista
  10. Joko pian uutta juttua? Täällä jo aivan malttamattomana odotellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stadin Cruising tulee ensin ja pian sen jälkeen tulee juttua kesäisen kuumasta Savonlinnasta... :)

      Poista
  11. On Viivi kyllä oikea seksipommi

    VastaaPoista