torstai 8. syyskuuta 2022

Norja 2022, Prologi: Kun asiat menevät pieleen jo ennen lähtöä

Moottoripyörämatkailu vaatii valmistelua ja suunnittelua. Nimittäin sitä sanotaan, että kun oikein hyvin valmistautuu ja suunnittelee kaiken valmiiksi, niin homma on puoleksi tehty ja ei tule yllätyksiä. Reissu on puoleksi tehty?  Me haluamme tehdä koko reissun reissulla emmekä etukäteen. Tai no, jos meidän kokemuksiimme on uskominen, tarkassa suunnitelmassa on paljon enemmän asioita, jotka voivat mennä pieleen. Mutta voivat ne vähäisetkin suunnitelmat mennä pieleen.Kaikki julkaistut osat:


Reitti ja aikataulu

Tapa 1: [provosointi] On viisasta suunnitella tarkka reitti ja aikataulu, jonka mukaan mennään. Vaikka väkisin. Kaikki majoitukset etukäteen varaten tietenkin, ja mielellään taukopaikatkin valmiiksi. Sitä sitten mennään aikataulua tiukasti noudattaen, oli säätila mikä tahansa, tai tuli eteen mitä tahansa yllätyksiä. Jos hidastavia yllätyksiä tulee, niin sitten ajetaan pidempää päivää ja vähän tiukemmalla otteella, että saadaan aikataulu kiinni. Kohteet on päätettävä etukäteen. Kyllä päivässä pitää 600-800 kilometriä ajaa kelissä kuin kelissä ja vapaapäivät ovat turhia, vartti per kohdekin riittää hyvin. Ajamaan on tultu ja sitten ajetaan. Näin toimivat järjestelmälliset ja tehokkaat ihmiset. [/provosointi] 

Tapa 2: Tai sitten on tämän blogin tapa, joka ei ehkä ole kaikille sopiva eikä ainakaan tehokas - reissun lopputuloksesta ei etukäteen tiedetä mitään. Pitkin talvea etsittiin mielenkiintoisia teitä ja paikkoja, jotka laitettiin kartalle - kohteita on joka puolella Norjaa. Hra Oma Aika suunnitteli "suunnilleen reitin", hyvin löyhän suunnitelman, jossa ajettaisiin ensi Ruotsin poikki Etelä-Norjaan, josta sitten ylös pohjoiseen, ja sieltä alas kotiin. Ei ole aikatauluja muutoin kuin aloitus ja suunnilleen lopetuspäivä, ei ole reittejä eikä tietenkään majoituksia. Reitit ja majoitukset määräytyvät päivittäin aina sääkarttaan katsomisen jälkeen, eli mihin suuntaan ja milloin matka jatkuu. Sitten katsotaan, mitä kohteita sillä reitillä on. Tai sitten ei jatku vaan ollaan jossain pidempään. Ihan hippimeininkiä tuollainen suunnittelemattomuus! 

Norjassa matkoihin kuluu aikaa paljon enemmän kuin Suomessa, etenkin, jos ei aja E6:tta tai muita valtateitä. Se johtuu siitä, että norjalaiset ostivat aikoinaan tiet Ruotsista käytettyinä ja ne olivat niin pitkiä, että ne piti laittaa miljoonalle mutkalle, jotta sopivat Norjaan. 

Enimmäkseen päivämatkat ovat tämän blogin Norjan reissuissa 300-400 kilometriä eli 300 000 - 400 000 ilometriä, jolloin on aikaa pysähdellä ja olla matkan varrella suunnitelluissa ja sattumalta eteen tulleissa kohteissa, ja toisaalta perilläkin jää aikaa olla ja tutustua paikkoihin ja ihmisiin. 



Valmistautuminen

Kannattaa suunnitella huolella, mitä ottaa mukaan ja pakata ne etukäteen pyörään, ettei mikään unohdu. Mahdollisten erikoistilanteiden takia mukaan työkaluja, sulakkeita, renkaanpaikkausvälineet, kompressori, liinoja, vaijereita, liimaa ja teippejä sekä outoja varaosia. Se ei haittaa, ettei Hra Oma Aika kuitenkaan pystyisi korjaamaan vikoja, jos niitä tulisi. Tärkeintä on kuitenkin valmistautua jotenkin miehekkäästi, vaikkei sellaista miehekästä rasvanäppi katu-uskottavuutta olisikaan. Tai sitten Viivin tapaan lähtöaamuna pakata laukkuihin mekkoja, korkkarit, hepeniä ja bikinit, eikä murehtia tulevista. 

Pyörien huolto etukäteen vähentää huoltoja matkan aikana. Toki se on valintakysymys, haluaako huoltaa etukäteen jossain hallissa vai reissun aikana tien päällä. Tämän blogin toimintatapana on viedä pyörät Prätkäpajaan hiukan ennen reissua, jotta saavat huollot, tarkastukset ja uudet renkaat eteen ja taakse - vaikka alla olisivat ihan kohtuullisessa kunnossa olevat renkaat. Kokemus on nimittäin opettanut, että kuukausi Norjan reissulla ja kumit ovat loppu. Ja kokemus on myös osoittanut, että jotain yllättävää tekniselläkin puolella voi tapahtua.


Navigointi ja todellisuus

Viivin reitti Mikkelistä Rovaniemelle
Edellä siis suunnitelmat, sitten toteutukseen. Viivi lähtee ajamaan suunnitelmaan nähden täysin päinvastaiseen suuntaan eli pohjoiseen. Ensin Mikkeli, sitten Pieksämäki, Suonenjoki ja edelleen kohti pohjoista. Hra Oma Aika tajuaa tilanteen seurantatekniikan avulla ja saa Viivin kiinni Vaskikellossa, kun siirtyy oman reittinsä pikkuteiltä Nelostielle ja ajaa kyllin kovaa. Viivi on kierrellyt aina vain pienempiä teitä, viimeiset kymmenet kilometrit ennen Vaskikelloa hiekkatietä.

Nelostietä kannattaa tietenkin välttää, mutta sääennusteiden takia tällä kertaa sitä ajetaan pätkä Vaskikellosta Ouluun saakka, josta sitten pienempiä teitä mutkitellen Rovaniemelle. Pikkutiet ovat vähemmän yllättävästi hyvin suositeltavia, jos ja kun ajamisesta on tarkoitus nauttia - Nelostie kun ei nautintoja tarjoa, vaikka nopean siirtymisen se toki mahdollistaa, jos siihen on tarvetta.

 Kartassa näkyvä reitti Oulusta Rovaniemelle on kohtuullisen suositeltava, vaikka tienpinnassa on paikoin sanomista. Missäpä ei olisi näinä päivinä...


Viivin reitiltä


Hra Oma Aika omalla reitillään


Viivi linjalla Mikkeli - Pieksämäki - Suonenjoki - Karttula ja Pielaveden länsipuolta ylöspäin

Oijärven kannaksella matkalla kohti Rovaniemeä

Pikkuteitä pohjoiseen


Rovaniemellä. Täältä se reissu vasta todella alkaa!


VIDEO: Mikkelistä Rovaniemelle enimmäkseen pieniä teitä. Klikkaa auki Youtubessa!




Rovaniemi

Rovaniemen rillumarei on kerrottu jo aiemmin tässä jutussa, ja jo sana rillumarei kertoo, mistä on kysymys, sisällä ja ulkona. Paitsi sateella. Sateella Rovaniemen kaupunki on vilkas kuin Närväskosken kuuluisa pubi aamukahdeksalta. Rovaniemen tunnetuimmat kohteetkin on esitelty aiemmin esimerkiksi tässä, joten jos ne ovat reissajalle ennestään tuttuja, Rovaniemellä kannattaa keskittyä syömään, juomaan ja kenties Naimaan. Naimahan on Raamatusta tuttu naisen nimi, joka tarkoittaa suloista tai herttaista. Jos Naima ei ole tuttu, voi hyvin keskittyä muihin, ja kyllähän Rovaniemeltä muita mukavia löytää, jos pitää silmät ja suun auki. Nimittäin suu kiinni on hieman hankalaa alkaa keskustella kenenkään kanssa. 

Rovaniemen keskusta kuhisee ja vilisee elämää. Paitsi sateella hiukan vähemmän.

 


Pohjoisessa autot ovat vaatimattomia. Tällaisellakin ahtaalla perheautolla on tultava toimeen, vaikkei siihen mahdu edes puolikasta porotokkaa.


Rovaniemen Joulumaassa voi keksiä muutakin puuhaa kuin Joulupukki ja lahjat...


Kuoppia vedessä?



Pohjoiseen!

Rovaniemeltä pohjoiseen! Rovaniemeltä pohjoiseen ei ole paljon vaihtoehtoja, jos haluaa ajaa asvalttia, ja pakollinen pysähdys on tietenkin aina Zippi ja Suhaus. Silloin tietää saapuneensa pohjoiseen. 

Sodankylään asti ei ole juuri muuta mielenkiintoista kuin porot tiellä, mutta sitten maisemat paranevat. Nelostie kohoaa vähitellen kohti Saariselkää, tien korkeinta kohtaa, josta laskeudutaan Ivaloon. Inarin jälkeen tie kohoaa uudelleen ja maisemat muuttuvat avarammiksi tunturikoivujen myötä. Ylänkö on karun kaunista, ja mutkitteleva alastulo kohti Utsjokea on nautinnollisin osuus ajamisen suhteen. 

Lopulta Norjan raja ylitetään Utsjoen kohdalla ja varsinainen tarina alkaa. Edessä on niin tuttuja kuin uusiakin kohteita. Osa tarinoista saattaa jopa olla totta ja niillä saattaa olla liittymäkohtia todellisiin henkilöihin, paikkoihin ja tapahtumiin. Niistä seuraavissa osissa!


Zippi&Suhaus


Tässä vaiheessa maisemat ovat jo kohdillaan


Video, kuinka Lapin halki ajetaan alle 12 minuutissa! ...melkein... klikkaa auki Youtubessa!


Omaa Aikaa 

Pari viikkoa ennen loman ja reissun alkua alkoi näyttää siltä, ettei Hra Oma Aika kykene lähtemään reissuun - ei Norjaan eikä enää minnekään. Terveystilanne heikkeni nopeasti. Mutta kiitos lääkkeiden ja uusien rajoitusten, tilanne koheni, vaikkei kuitenkaan hyväksi - matkanteko olisi enemmän tai vähemmän hankalaa. 

Prätkäpajassa puolestaan huomattiin lähtöä edellisenä päivänä, että Hra Oma Ajan Wagner-BMW:ssä ovat kardaanin spoorit kuluneet loppuun, eikä pyörällä kannata lähteä pidempään reissuun, paitsi jos tykkää taluttaa tai jaloilla potkia vauhtia. Vara-BMW Wolfgangiin ei perusteellista huoltoa ehdittäisi enää tekemään, mutta Prätkäpaja vielä illalla laittoi siihenkin uudet renkaat ja uudet öljyt sinne tänne. Varapyörässä on vaihtomoottori, jota ei oltu ehditty juurikaan testailla ennen reissua. Vaihtomoottorin tarina olisi oman juttunsa aihe...

Varapyörän käyttöönotto ilman perusteellista huoltoa ja "uuden" vaihtomoottorin testaamista oli riski. Wolfgangin kulutuskin on suurempi kuin Wagnerin, vaikka pyörät ovat liki identtiset. Syynä on tiheämpi välitys, eikä konetta oltu käsitelty edes RVS:llä. Hra Oma Aika siirsi Wagnerista Wolfgangiin työkaluja, renkaanpaikkausvälineet, kompressorin, liinoja, vaijereita, liimaa ja teippejä sekä outoja varaosia.  Viivi varustautui myös: hän laittoi Dollyynsa uuden kameransa kiinni. Kummankohan tavaroilla tulee olemaan enemmän käyttöä? 

Liikkeelle vain, ei ole toista mahdollisuutta - kesä ja loma eivät odota. Melkein heti alkaa kuitenkin tapahtua. Wolfgangin kytkinkahva hieman rutisee - onko vaijeri menossa poikki? Ei ole, vakuuttaa Prätkäpaja, "vaijeri tarkistettiin ja se kestää varmasti koko reissun". Viivin Hondassa eli Dollyssa lämpömittari meni "nollaan" toisena matkapäivänä, ja se huoletti - eikö jäähdytysvesi kierrä vai onko jokin muu vika? Huoltomiehiltä tuli helpottava viesti, että vika lienee harmiton eli anturi rikki tai löysä johto, kone varmasti toimii kyllä. Viivin pyörästä kuuluu myös välillä outoa narinaa, onko se pyörä vai kuski? Kuulemma uudet jarrupalat voivat joskus äännellä alkuun. Kaikki tuntuu toimivan. Erikoishuoltomies J kertoi lisäksi, että "Bemarit on sellaisia harrastepelejä, mutta Honda ei jää tielle". Hän kertoi myös pitävänsä "peukkuja ja varpaita pystyssä Viiville", että reissu menee hyvin. Hra Oma Ajasta ei niin lukua... 🤣  

Kohtaaminen ABC Vaskikellossa
Viivin sooloseikkailu päättyi siis Vaskikellossa, kun Hra Oma Aika liittyi reissuun mukaan. Tai siis Hra Oma Aika oli paahtanut odottamaan kohtaan, johon Viivin  reitti oli osumassa. Vaskikellosta Ouluun Nelostietä. Siitä osuudesta ei paljon jälkipolville kerrottavaa jäänyt.

Oulusta eteenpäin pikkuteitä. Ekat porot heti Kiimingin jälkeen toivat hymyn huulille: nyt mennään oikeaan suuntaan! Joku oli tunnistanut Kiimingissä ja laittoi viestiä, kivat terveisetkin toivat hymyä huulille. 

Pikkutiet olivat ehdottoman hyvä reitti pohjoiseen, vaikka pieni sadekin lopulta osuu kohdalle. Rovaniemelle tultiin silti auringon paistaessa, mutta siellä vietettiin heti välipäivä, sillä seuraavana päivänä oli sadetta luvassa. Toisaalta Rovaniemi on mukava paikka viettää päivä ja nauttia ystävien seurasta. Sateesta ei kannata murehtia, sillä jokainen sade maailmassa on tähän mennessä loppunut aikanaan. Hra Oma Aika ajeli kaatosateessa ostamaan varuiksi sytytystulpat, vaikka pyörässä oli uudet tulpat. Mahdetaanko niitä tulppia tarvita reissun aikana? 

Rovaniemeltä pohjoiseen kaikki sujui hyvin, sääkin parani matkan edetessä pilvisestä aurinkoiseksi. Auringon lisäksi oli mieltä lämmittävää, että Zippi ja Suhauksessa meidät muistettiin ja oli mukava hetken tarinoida. Pyörät toimivat hyvin eikä Hra Oma Ajan terveysongelmistakaan ollut suurta haittaa.

Tulossa kuitenkin on teknisiä ongelmia ja Hra Oma Ajan terveysongelmia, mutta nyt oltiin kuitenkin 11 kuukautta odotetussa reissussa eikä vielä tiedetty tulevista murheista mitään. Hyvä niin! 


Vapaana kohti Mikkeliä, sieltä kohti pohjoista...


Sadepäivän viettoa Rovaniemellä - tosin eipä sadetta pitkään tullut. Ehti hyvin ostaa yhden mekon lisää!


Sadekaan ei saa hymyä hyytymään, kun loma on alkanut!
 

Hra Oma Aika tilasi alkuruoan. Koska se oli hyvä, hän tilasi niitä kaksi lisää.


Terveisiä pohjoisesta...


________________________

Juttukohteista on vähän pulaa - laita vinkkejä tulemaan,
jos tiedät, missä olisi hyvä vierailla ja mistä juttua tehdä 🙂 
________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


27 kommenttia:

  1. No niin, tätä juttusarjaa on kaivattukin! Ihan paras alku ainakin

    VastaaPoista
  2. Kyllä sen tästä reissun aloituksesta näkee, että Viivin "veri vetää pohjoiseen" ,ihan sama vaikka suunnittelisitte reissua etelä Eurooppaan, niin pohjoisesta itsenne lopulta löydätte. Ja hyvä niin, siellä ihmisen sielu lepää!

    VastaaPoista
  3. Olipa jälleen kerran mielenkiintoista tarinaa, valokuvia unohtamatta. 👌

    VastaaPoista
  4. Привет как обычно с нетерпением ждали новый пост и вот он класм

    VastaaPoista
  5. Mitä helvettiä! Miksi täällä julkaistaan venäjänkielisiä kommentteja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Google kääntäjän perusteella on ilmeisesti ihan lukija. Venäjänkielinen, mutta ei voi tietää, mistä maasta eikä minkä maan kansalainen. Voi esimerkiksi olla Suomesta, Virosta tai ehkä vaikka Ukrainastakin. Tässä blogissa ei muutoin ole politiikkaa, mutta Venäjän politiikkaa on silti julkisesti vastustettu jo vuodesta 2014.


      https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjnAP0huYnMWq25-Is2_orywtoEl7f0bhF3xK2CsY0ONB88ppToGZEFZZW0rTWbmkxzoWKUiJ966nn1sROU0XFgaJFuivu7sSMg4_Piga44vdN6Sx38oBE-eUIdJG1KtQW5P8pJlTOzOY9JJCMuYJPwcFWwVr1Q7ZVWVRqQFoq5nBKNPENyCfN4b8jn=s1600

      ja toinen

      https://1.bp.blogspot.com/-DUVt4R36oro/Vlc12jvUaCI/AAAAAAAAg1s/AgVrKBzjgIw/s1600/1979883_10152249699683537_462016965_n.jpg

      Poista
  6. Jos hiiri syntyy tallissa, onko se hevonen (tai moottoripyörä)? Jos ihminen puhuu venäjää, onko hän silloin suomalainen? Niinpä, pistää miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hän silti välttämättä ole venäläinenkään... ei täällä pelkkää kieltä tuomita, vaikka Venäjä tuomitaankin valtiona. Ja sielläkin on paljon niitäkin, jotka vastustavat Ukrainan sotaa, tosin heistä äänekkäimmät tuntuvat tippuvan ikkunoista. Tätä blogia lukevat monet ulkomaalaisetkin, siksi tuossa ylhäällä on tuo kääntäjäkin. Mutta nyt politiikka pois, enempää ei tätä lajia tähän blogiin!

      Poista
  7. Hei kommentoijat! Ei nyt pilata tämän blogin henkeä, tämmöisellä vänkäämisellä. Annetaan sen pysyä hyvänmielen blogina kuten tähänkin asti. Suuret kiitokset Viiville ja Hra Omalle Ajalle, että jaksatte tuottaa tätä sisältöä meidän seuraajien iloksi, Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Jesss, taas kiva matkakertomus... Mistä revitte tuon kaiken ajan, sekä inspiraation näihin huikeisiin lomatarinoihin.?? .. , kuvat hyvä lisä..👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin reissaisi, jos voisi... mikäs siinä silloin on kertoa, kun on kerrottavaa! :) Ja kuviakin tulee reissussa mitä sattuu tulemaan, tilanteen mukaan. Kiitos kehuista!

      Poista
  9. Moi! Jos ette ole vierailleet viinamuseossa Nurmijärven Rajamäellä, teidän täytyy ehdottomasti tehdä sinne reissu! Ps. Jumalainen Viivi! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutuksesta, se on ollut mielessä!

      Poista
    2. Koskenkorvan viinatehtaan kupeesta löytyy myös museo ja samasta pihapiiristä myös Koskenkorvan trahteeri, jossa kesäaikaan ravintola terasseineen ja erilaisia hauskoja saunoja. Paikalla voi myös majoittua viinatehtaan johtajan vanhaan asuntoon.
      https://trahteeri.fi/
      https://trahteeri.fi/museo/

      Poista
  10. Kyrö distillery kannattaa ottaa listalle ja siinä on vieressä Hondahuoltokin (maan paras). Viivi senkun paranee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Hyvä tietää, että sieltä saisi apua, jos tulee ongelmia! :)

      Poista
  11. Salaisen puutarhan majatalo (Kauhajoki)
    https://www.salaisenpuutarhanmajatalo.fi/?gclid=Cj0KCQjwyOuYBhCGARIsAIdGQROq5Qsv4ERaMjaMgG3mvk4bhy7xqDyaiW32QnvZ4EK6Ym_BJp3F4jQaAsZNEALw_wcB

    Tässä upea kohde majoittumiseen, jos Etelä-Pohjanmaalla kuljette, samalla paikkakunnalla myös kahvila Valkoinen puu.

    Kammikylä
    Tässä todella erikoinen kohde, ei taida vastaavaa paikkaa muualta Suomesta löytyä.
    Erittäin otollinen kohde "omaa aikaa" kuville ;)
    http://www.nummijarvi.fi/site?node_id=110

    Näitä kohteita lähellä myös Lauhavuoren kansallispuisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Hra Oma Aika ei oikein jaksa kulkea maastossa, mutta ihanan näköinen majoittumispaikka!

      Poista
    2. Tuo Kammikylä on itse asiassa hyvin lyhyen kävelymatkan päässä tiestä :)

      Poista
    3. Noin minuutin kävelymatka helppoa maastoa. Saunat saa päälle tilauksesta, mutta muuten paikalla voi vierailla vapaasti. Paikka on tavallisesti hyvin rauhallinen, joten Viivikin voi hyvin poseerata kameralle ;)
      https://maps.app.goo.gl/rsri7UQHp6yrg8p19

      Poista
    4. No sitten se laitetaan ehdottomasti listalle paikoista, joissa pitäisi käydä! Kiitos tiedoista!

      Poista
  12. Onneksi ilometreistä nauttiminen pääsi alkamaan haasteista huolimatta!
    Hienoa matkatarinaa, kiitos! Näitä on tosi mukava lueskella!

    VastaaPoista
  13. Riihimäellä olisi parikin museota vierekkäin. Lasimuseo ja metsästysmuseo. Päivitystä toivoisin. Ja slava ukraini. ei venejää sitä aikaisemmin.

    VastaaPoista
  14. Olit kyllä ihanan kaunis kun kävelit Joensuussa vastaan tässä vähä aikaa sitten 😘

    VastaaPoista